Aika on lapselle melko vieras käsite ja ymmärtäähän sen, kun sitä ei voi aistia koskettelemalla, maistamalla eikä haistamalla. Se on jotain, mikä vain on. Ja se jokin kuluu ja jos se kuluu liian nopeaan, niin on kiire. Monesti täytyy pukea nopeammin, syödä nopeammin, lähteä ulos nopeammin, että ehdittäisiin bussiin, kerhoon, muskariin ja niin edelleen. Toki tämä "kiire" yritetään huomioida heräämällä aikaisemmin tai esimerkiksi aloittamalla pukemisrituaalit aikaisemmin, mutta siltikään se ei aina riitä. Jos äiti joutuu tekemään ruokaa, niin silloin äidillä ei ole aikaa lukea kirjaa tai loruja. Tai jos äiti on juuri lähdössä johonkin sovittuun tapaamiseen, niin silloin ei ole aikaa rakentaa majaa tai lähteä Vekkulin kanssa "kauppaan ostoksille".
Tänään tuo aikakäsite pompsahti sitten vasten kasvoja, kun Vekkulin kerho normaalin tiistain sijaan olikin siirretty maanantaille. Tämä lisäsi hieman meidän aikataulupaineita, koska muskarin jälkeen ehdittiin vain reippaasti syödä kotona, pukea ja lähteä odottamaan bussia, jotta ehdittäisiin ajoissa kerhoon. Pukemaan kiirehtiessäni neiti totesi, että "En halua mennä kerhoon". Tähän tietysti tiedustelin syytä, että mistä syystä et halua kerhoon (johon yleensä mennään erittäin mielellään).
- Mulla ei ole tänään aikaa! Tänään on jo muskari, niin aika ei riitä enää kerhoon.
- No mutta onhan sinulla aikaa kerhoon, kun muskarihan oli jo aamulla.
- Mutta ei mulla ole aikaa nyt kerhoilla, kun pitää käydä ostoksilla ja rakentaa palikoista torni.
- Ehdit varmasti tehdä nuo (ja sata muutakin asiaa) kerhon jälkeenkin. Jos puetaan reippaasti, niin ehditään bussiin ja kerhoilemaan oikein hyvin.
- No mutta ehditäänkö me varmasti siihen bussiin? (muutama viikko sitten sattumuksien summan kautta myöhästyttiin täpärästi kahdesta peräkkäisestä bussista).
- Jos äiti juoksee, niin varmasti ehditään.
***
- Kyllä me äiti ehdittiin siihen bussiin, kun sitä bussia ei vielä näy.
- Ei bussia vielä näy, mutta ei sitä vielä tiedä ihan tarkalleen, kun oltiin kuitenkin aika täpärällä tässä pysäkillä.
- Kyllä me ehdittiin. Aika ei loppunut kesken, kun ei se bussi ole vielä tullut.
Tänään tuo aikakäsite pompsahti sitten vasten kasvoja, kun Vekkulin kerho normaalin tiistain sijaan olikin siirretty maanantaille. Tämä lisäsi hieman meidän aikataulupaineita, koska muskarin jälkeen ehdittiin vain reippaasti syödä kotona, pukea ja lähteä odottamaan bussia, jotta ehdittäisiin ajoissa kerhoon. Pukemaan kiirehtiessäni neiti totesi, että "En halua mennä kerhoon". Tähän tietysti tiedustelin syytä, että mistä syystä et halua kerhoon (johon yleensä mennään erittäin mielellään).
- Mulla ei ole tänään aikaa! Tänään on jo muskari, niin aika ei riitä enää kerhoon.
- No mutta onhan sinulla aikaa kerhoon, kun muskarihan oli jo aamulla.
- Mutta ei mulla ole aikaa nyt kerhoilla, kun pitää käydä ostoksilla ja rakentaa palikoista torni.
- Ehdit varmasti tehdä nuo (ja sata muutakin asiaa) kerhon jälkeenkin. Jos puetaan reippaasti, niin ehditään bussiin ja kerhoilemaan oikein hyvin.
- No mutta ehditäänkö me varmasti siihen bussiin? (muutama viikko sitten sattumuksien summan kautta myöhästyttiin täpärästi kahdesta peräkkäisestä bussista).
- Jos äiti juoksee, niin varmasti ehditään.
***
- Kyllä me äiti ehdittiin siihen bussiin, kun sitä bussia ei vielä näy.
- Ei bussia vielä näy, mutta ei sitä vielä tiedä ihan tarkalleen, kun oltiin kuitenkin aika täpärällä tässä pysäkillä.
- Kyllä me ehdittiin. Aika ei loppunut kesken, kun ei se bussi ole vielä tullut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti