keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Toipilasruokaa ja synttäreitä

Tyttöjen sukulaissynttäreitä piti alunperin juhlia tammikuun lopulla. Toisin kuitenkin kävi. Vekkulille nousi kuume pari päivää ennen juhlia, joten päädyimme suosiolla siirtämään juhlat. Juhlat siirtyivätkin aina helmikuun lopulle alkuperäinen viikonloppu touhuttiin kaikkea muuta kuin oltiin alunperin suunniteltu. Juhlavalmistelut oli jo aloitettu, joten sitten mietittiinkin, miten niitä voidaan hyväksikäyttää kolmen viikon päästä tai mitä niistä muuta voidaan tehdä nyt.

Kakunpohja päätyi pakkaseen, koska se ei olisi säilynyt uusiin juhliin, mutta toisaalta pakkasesta otettu pohja säästi aika paljon vaivaa varsinaisen juhlajärjestelyn aikana. Porkkanat olin raastanut jo valmiiksi illalla, että nopeasti pääsisi tositoimiin töiden jälkeen (porkkanapiirakkaa oli listalla). Näistä tehtiinkin sitten toipilasruokaa, nimittäin lettuja! Tytöt olivat aluksi sitä mieltä, että yök, ei porkkanaletut voi olla hyviä. Mutta kun maistelun aika koitti, niin ne olivat melkein parempia kuin letut ovat koskaan aiemmin olleet.

Lettutaikina

Tässä niitä kypsyy...
Näitä siis nautittiin perjantaina lounaaksi, kun Vekkuli pötkötteli suurimman osan päivästä. Lauantaina puolestaan kaivattiin jotain kivaa tekemistä sisälle ja tietysti ei olisi pahitteeksi, että se sisältäisi jotain herkkua. :)
Päädyimme leipomaan pikkupullia. Vekkuli raastaa leipomista ja aina kun mahdollista pitäisi saada leipoa joko pullaa tai kääretorttua. Tällä kertaa toteutettiin pullatoive. Otimme toki pullien kanssa vähän ennakkoa reilulla viikolla, koska söimme pullat laskiaistyyliin. Emmem kuitenkaan tehneet niistä ylimakeita sokeripommeja vaan väliin laitettiin mansikkasosetta, jota suosittelen kyllä kaikille kokeiluun.
Kun otetaan kasasta pulla...

ja lisätään väliin kermavaahtoa ja mansikkasosetta...

Saadaan herkullinen, mutta ihanan raikas laskiaispulla!
Sairastelun jälkeen voimia kerättiin ensin Lapin reissulla ja sitten muutaman tutun synttäreillä. Viime viikonloppuna sitten vietettiin niitä itse synttärijuhlia. Niitä kyllä odotettiin ja vähän taisi tyttöjä jännittääkin, kun ei edellisenä iltana meinannut nukuttaa millään ja äidillä menikin sen takia valmistelut aika myöhäiseen. Valmista kuitenkin tuli!
Synttärikakku sivulta, nokka onnistui hyvin!

Vihainen Matilda lintu
Synttärikakkuna oli tänä vuonna vihaisista linnuista Matilda. Vekkuli toivoi Pommi-kakkua (se musta vihainen lintu) ja Nokkela puolestaan mansikkakakkua. Komporomissina päädyttiin valkoiseen vihaiseen lintuun, jossa oli mansikkatäyte. Itselläni oli oma lehmä ojassa tämän värin kanssa, koska halusin kokeilla Kinuskikissan suklaamassaa ja käytännössä en tiedä yhtään ruskeaa lintua, joten massaksi valikoitui valkosuklaamassa.Käytännössä kaikki kuorrutteet kakussa on tuota samaista massaa hieman värjättyinä, ainoastaan silman välkuaiset ovat sokerimassaa, koska tuota suklaamassa ei pysty täysin valkoiseksi saamaan. Se siis kellertää aina hiukan. Tämä läpäisi toiveiden tynnyrinja maistui lisäksi vieraille. Enää siitä ei ole mitään jäljellä... Muita tarjottavia oli porkkanapiirakka, seeprakakku, välimeren piirakka, kinkkukeikausvoileipäkakku ja palttoon nappeja savuporo- ja kylmäsavulohitäytteillä. Toki tarjolla oli myös vaahtokarkkeja ja keksejä. Näistä tai asetteluista ei ole kuvia (tai paremminkin en niitä ehtinyt/muistanut ottaa). Fiilis oli hyvä ja vieraat viihtyivät. Nyt saakin sitten alkaa suunnitella Vekkulin kaverisynttäreitä...