Mahasta kuoriutuu

Tänään aamulla.
V: Äiti. Katsopas. Kun mun maha oikein kasvaa, niin ei tiedä mitä sieltä kuoriutuu.

Parin tunnin päästä.
V: Täällä olkkarissa on nyt paljon hämähäkkejä. Mun mahasta on kuoriutunu monta hämähäkkiä ja lintua.

Audu

Meidän lapset ovat varmaan saaneet insinöörin aihiot itselleen jo geeneissään. No, mitäpä voi kahden insinöörin lapselta toisaalta odottaa... Meidän molemmat tytöt ovat kovasti erilaisten koneiden perään ja Vekkuli tunnisti jo vuosi sitten hienosti eri kaivurit, kuormaajat, bobcatit ja traktorit toisistaan. Jos mummi erehtyi kaivuria sanomaan traktoriksi, niin Vekkuli oli aivan hämillään, mistä mummi puhuu, koska ei sitä osannut yhdistää lainkaan kaivuriin. :) Ja edelleen, meillä auton ikkunasta pongataan kaikki kaivinkoneet, traktorit ja nosturit. Välillä tosin heppoja ja lehmiäkin, mutta pääasiassa noita koneita. Samaan sakkiin alkaa kuulua myös Nokkela. Auton takapenkiltä kuuluu kova "Haa!" ja sormi osoittaa vakaasti ikkunaa, jos auton ikkunasta on sattunut näkymään kaivinkone tai jokin vastaava kone. Myös kuorma-autot ovat pop.

Noin viikko sitten Nokkela on alkanut käyttää sanaa Äi-ti hyvinkin ahkerasti. Ehkä hän on huomannut, että jotain tapahtuu aina, kun sen sanan suustansa päästää. ;) Tänäänkin totesi aamupalan syötyään pöydässä, että Äi-ti (yleensä nimenomaan näin kahdessa tavussa, ei yhteen pötköön), kakka, jonka jälkeen siirryimme potalle isommille asioille. Eilen bussipysäkillä odotellessa Nokkela osoitteli ohiajavia autoja ja sanoi (lähes huusi) jokaiselle "Audu". Tänäänkin puistoon kävellessä osoitteli kaikkia parkkipaikan autoja vuorotellen ja hoki "audu, audu". Sieltä niitä sanoja sitten alkaa tippua. Hienoa!

Äitienpäivän salaisuus

Kerhossa pari viikkoa tehtiin salaisuutta. Kun kyselin, mitä tänään tehtiin kerhossa, niin vastaus oli lähinnä leikkimistä, laulamista ja sitten semmoista salaisuutta. Toki se salaisuus oli aika hyvin arvattavissa, kun välillä vastaus oli, että me tehtiin sellaista salaista kassia, mistä ei voi kertoa äidille. :)

Tiistaina sitten kerhosta käveli ulos neiti suu hymyssä, paketti kainalossa. Paketti ojennettiin heti äidille, mutta kotona sitten kehoituksesta vietiin omaan jemmaan, jossa sitä huolella vaalittiin monta päivää. Eihän se nyt käy päinsä, että äiti avaisi lahjan ennen kuin on äitienpäivä. Mummille lahjaa esiteltiin välillä myös, mutta sitten lahja kiikutettiin pikaisesti omaan jemmaan sunnuntaita odottamaan.

Kun sunnuntaiaamu sitten koitti ja Vekkuli heräsi, niin unen rippeet kyllä kaikkosivat, kun mainitsin, että tänään on muuten sunnuntai, äitienpäivä. Jopa Pikkukoira jäi olohuoneeseen odottamaan, kun neiti pinkaisi omalle jemmalleen pakettia hakemaan.

Paketti äidille

Kevätpäivä suloisin,
kukkain tuoksu ihanin,
tervehdin sua äitikulta,
onnittelut saat sä multa.

Mansikkakassi

 Paketin sisältö oli yllätys yllätys kassi, suuri kassi. Tuo on kätevä esimerkiksi kauppakassina, kun on todella vahvaa kangasta. Ihania ovat nuo mansikat ja ne innosta ja ilosta hehkuvat silmät kassintekijällä, kun tuotos pääsi paketistaan. Sitten riittikin kerrottavaa kassin tekovaiheista: ensin painettiin punainen väri ja sitten piti odottaa kuivumista. Sitten painettiin vihreällä värillä ja sitten taas piti odottaa kuivumista. Lopuksi sai sitten tussilla piirtää mansikoille pilkut. Kiitos Vekkuli, tuo kassi on äidin tämän hetken kaunein kassi!

Karkuteillä

Vekkuli alkaa jo olla niin iso, että pikku hiljaa on alettava löysäämään tiukkaa valvontaa ja päästettävä neiti vähitellen jo omillekin teilleen. Vekkuli saa jo itsekseen lähteä leikkimään taloyhtiön hiekkalaatikolle ja potkupyöräillä taloyhtiön piha-alueella. Näistä toki joka kerta sovitaan aina erikseen ja yksinään ei edelleenkään olla pitkiä aikoja. Lähinnä voi jo mennä edeltä, jos äidillä ja siskolla vielä hiukan kestää pukeminen tai sitten äiti/isä käy välillä kontrolloimassa, että löytyykö neiti sieltä, mistä pitäisi. Onneksi taloyhtiössä on kavereita, joiden kanssa leikkiä ja kyllähän se aika paremmin kavereiden kanssa kuluu kuin vanhusten kanssa kotona. :)

Tänään naapurin Helka oli meillä kylässä ja isi söi tyttöjen kanssa ulkona grillatut eväät, kun äiti ja Nokkela taas pysyttelivät sisätiloissa pottailemassa. Yhtäkkiä Helka kysyi, että missä Vekkuli on ja eihän neitiä missään näkynyt. Potkupyörä oli myös kadonnut. Taloyhtiön alueelta Vekkulia ei löytynyt ja hieman alkoi sydän jo tykyttää, että mihin neiti on hävinnyt. Aiemmin Vekkuli on monesti halunnut lähteä potkuttelemaan kirkolle ja sieltä isä sitten ensimmäisenä lähtikin karkulaista etsimään. Ei isä kovin kauas pyörällä ehtinyt, kun Vekkuli potkutteli vastaan korviin asti ulottunut hymy kasvoillaan. Asiasta tietysti keskusteltiin ja Vekkuli ilmoitti käyneensä kirkolla kääntymässä. Matka on yhteen suuntaan metsäreittiä pitkin noin 600m eli reilun kilometrin potkuttelut hätäseen sitten suoritti. Teki kuulemma mieli vähän potkutella...

No, ei tämä mitään. Muutamaa tuntia myöhemmin Helka tuli pyytämään Vekkulia jälleen ulos leikkimään. Tällä kertaa vannotettiin, että saa mennä potkuttelemaan, mutta pihalta ei saa poistua mihinkään. Pihalla pitää olla tai sitten mennä hiekkalaatikolle, mutta muut paikat ovat kielletyllä listalla. Jossain vaiheessa Helka oli ilmeisesti sanonut Vekkulille lähtevänsä käymään läheisessä leikkipuistossa ja polkupyörällä tietysti pääsi sen verran lujempaa, että Vekkuli jäi jälkeen. Hätä tuli sitten Vekkulille käteen ja neiti paineli puistoon Helkaa etsimään. Siinä vaiheessa isä näki Helkan yksin pihalla ja kyseli, missä Vekkuli mahtaa olla. Vastaus oli tyhjentävä: en tiedä. Ja taas etsintäpartio lähti liikkeelle metsästämään karkulaista. Tosin tällä kertaa isä ehti vain avata pyörän lukon, kun Vekkuli ilmestyi näkyviin seuraten kissaa taluttanutta pariskuntaa. Vekkuli oli siis käynyt puistossa etsimässä Helkaa ja oli aika pois tolaltaan siitä, ettei löytänytkään etsimäänsä. Ei siinä sitten auttanut muuta kuin rauhoitella neitiä ja todeta, että ensi kerralla kaverin hävitessä täytyy tulla äidille tai isälle asiasta sanomaan, niin etsitään sitten yhdessä. Yksin ei saa lähteä etsintäretkille.

Onneksi asumme kadun päässä, metsän ja ulkoilureittien vieressä. Vekkuli tuntee alueen maaston hyvin ja on omannut pienestä pitäen erittäin hyvän suuntavaiston. Ainoa huoli on tietysti autot, joita joskus tällä meidänkin kadulla aika lujaa kulkee ohitse. Vekkuli on toki oppinut pysymään tien reunassa ja monesti auton lähestyessä pysähtyy tien reunaan odottamaan, että auto on mennyt ohitse. Aika rohkea veto silti lähteä yksin potkuttelemaan metsän halki, vaikka tie tuttu onkin. Vekkuli saa toki edelleen yksin liikkumista harjoitella, mutta joka kerta täytyy teroittaa, että tiettyjen rajojen ulkopuolelle ei parane lähteä ilman lupaa. Helkan äiti onneksi lohdutteli, että nyt reilun kahden vuoden tolkuttamisen jälkeen heillä osataan tulla sanomaan, jos ollaan johonkin menossa tai kysymään lupaa voiko jonnekin mennä...

Pönttöcocktail

Olisihan tämäkin pitänyt osata ennustaa, mutta jotenkin sen unohtaa ja keskittyy muihin asioihin. Nokkela on pidempään tykännyt vessassa ollessaan pestä käsiään lavuaarin reunalta. Pottailu päättyy käytännössä aina siihen, että noustaan varpailleen seisomaan siskon korokkeelle ja kädet ojennetaan hanan alle. Jos hanasta ei valu vettä, alkaa melkoinen komentaminen. Hienoa sinänsä, että käsien peseminen on tärkeää ja hän haluaa sen aina suorittaa pottailun päätteeksi. Voi, kunpa sama olisi myös ruokailun jälkeen, mutta silloin käsien pesu onkin yhtä tuskaa...

Koska lavuaarin reunalle yltää hyvin ja hanankin alle sormet juuri yltävät, on Nokkela kantanut vessaan erilaisia kannuja, mukeja jne ja leikkinyt ottavansa vettä hanasta ja sen jälkeen hörppinyt niistä suuhunsa tai ystävällisesti tarjoillut äidille tai isille. Vessaan onkin vaihtelevasti päätynyt erilaisia tavaroita. Muutama ilta sitten veljeni ollessa meillä kylässä vessasta alkoi kuulua kilinää. Aluksi en ääniin reagoinut juuri lainkaan, ajattelin, että siellä sitä taas lavuaarin ääressä touhutaan lasipurkin kanssa. Kilinän kuitenkin jatkuessa hälytyskellot alkoivat soitella ja päätin käydä katsomassa millaisia leikkejä vessassa oikein harrastellaan. No...Nokkela oli vienyt vessaan tällä kertaa lasisen maustepurkin, joka kilisi osuessaan posliiniin. Tällä kertaa osumien kohde ei kuitenkaan ollut lavuaari vaan pönttö! Eikä se vielä mitään. Nokkela ammensi onnellinen hymy huulillaan vettä pöntöstä tuolla maustepurkilla ja kaatoi sen sisällön sen jälkeen vessan lattialle. Lattialla siis lainehti ja Nokkela oli käsistään jokseenkin märkä. Ei auttanut kuin nostaa neiti työn touhusta ja pestä kädet reilulla saippualla ja sen jälkeen passittaa muihin puuhiin, että pääsi pesemään/kuivaamaan vessan lattiaa. No, maustepurkit ovat tuon episodin jälkeen päätyneet hieman korkeammalle odottelemaan tulevaa leikkimökkiä. Eikä vessaan juurikaan pääse enää vartiotta.