tiistai 3. syyskuuta 2013

Syyslenssu loman jälkeen

Viime viikolla palasimme koko perheellä normiarkeen ja heti alkuviikosta olimme syyslenssun kourissa. Minä ensimmäisenä jo heti tiistaina kuumeessa ja tytöt keskiviikkona seurasivat perässä. Räkää riittää ja köhää siinä sivussa. Positiivista on kuitenkin se, että tauti iski vasta loman jälkeen, ei loman aikana. :) eiköhän se taas tästä, vaikka ei tämä sairastaminen missään vaiheessa kivaa ole.

Lomalla ehdimme vielä toistamiseen hippo-kisoihin ja siellä lajeina olivat 40 metrin juoksu ja turbokeihäs. Nokkela juoksi tuon aikaan 19,93s, Vekkulin aika ei jostain syystä ollut kirjautunut oikein (liekö joku juoksennellut radalla?). Turbokeihäs sen sijaan lensi Vekkulin toimesta 2,74m, joka oikeutti toiseen sijaan vain 6 senttiä lyhyemmällä heitolla kuin tuloksissa ensimmäiseksi tullut heitto. Tämän lisäksi toki käytiin pomppimassa seiväshyppypatjoilla, se toimi eräänlaisena pomppulinnana monelle.

Lomalle osui myös setäni 80-v juhlat, joissa vierailimme. Tytöillä riitti virtaa ja tihkusateesta piittaamatta neidit juoksivat juhlarakennusta ympäri, minkä jaksoivat. Ennen juhlia mummu ja vaari olivat meillä kylässä ja potkuttelu- ja pyöräilytaitoja heille innokkaasti esiteltiinkin. Vierailimme myös läheisellä viinitilalla ja torilla mustalla makkaralla. :) Kävelimme puistosta kohti toria, kun Nokkela viihdytti meitä tokaisuillaan.

N: Äiti, saisinko pienen palan, pienen palan mustaa?
M: Eiköhän se onnistu, kun päästään torille.
N: Minä haluan mustaa makkaraa!

Sanomattakin oli selvää, että lounastimme torilla mustiskojulla. Ja hyvää oli!

Sunnuntaina kävimme pienellä purjehduksella Näsijärvellä ja itku meinasi tulla, kun emmem jääneetkään yöksi. Syitä oli kaksi: isi oli menossa aamulla takaisin töihin ja toisekseen sadevettä oli jostain päässyt veneeseen vähän sisälle ja syy oli selvitettävä. Onneksi kyse ei ollut mistään vakavasta vuodosta vaan tukkeutuneesta poistoputkesta.

Lomalla kävimme myös kerhossa muutamaan kertaan ja olihan se kiva nähdä välillä myös niitä äitituttujakin, joita ei töiden takia nykyisin enää juurikaan ehdi näkemään. Lisäksi tytöt pääsivät askartelemaan ja maalailemaan. Etenkin Vekkuli tykkää nyt kovasti väritellä kaikkea ja kirjoittaa. Hän kirjoittaakin sujuvasti mallista ja sitten havainnollistettaessa kirjaimia.

Loman lopuksi kävimme mummolassa ja Vekkulin kummienon luona vierailulla. Onneksi otin "puuhapaketin" mukaan, muuten olisi voinut enon koriste-esineet olla historiaa... ;)

Sairasteluista huolimatta pääsimme eilen kisoihin. Eilen oli sitten kolmannet hippo-kisat, joissa kävimme. Tytöt jouksivat 80 metriä ja Vekkuli hyppäsi lisäksi myös pituutta. Matka oli pitkä juosta, mutta Nokkelakin juoksi koko matkan vilkuilematta ympärilleen, pysähtymättä ja vaihtamatta rataa. Löytyy siis selvästi yleisurheilupotentiaalia ja selkeästi kehityskelpoinen yksilö! :) Vekkulin aika 22,13s ja Nokkelan 36,28s. Oikeuttivat sijoihin 9 ja 32. Pituutta Vekkuli hyppäsi tällä kertaa 1,34m, jolla pääsi 9. sijalle. Tällä kertaa palkinnoiksi saatiin heijastimien sijaan ranteeseen sopivat pussukat, joita onkin ahkerasti käytetty kotona...

Hain eilen tytöt päikystä bussilla ja ensimmäisenä tytöt kysyivätkin minulta, tulinko autolla hakemaan. Vastatessani, että en, vaan bussilla, niin välitön vastaus oli, että en jaksa kävellä. No, eihän sitä nyt kävellä jaksakaan, jos juosta täytyy! Käytännössä tytöt juoksivat koko matkan kilpaa kotiin ja vielä kiipeilivät puiston telineessä siinä matkan varrella. Hassua, kuinka logiikka toimii aikuisella päinvastoin, jos en jaksa juosta, niin kävelen. Lapset tuntuvat ajattelevan, että en jaksa kävellä, niin juoksen. :D