lauantai, 3. maaliskuuta 2012

Aikuinen

Meille on tullut tavaksi ruokaillessa katsoa keittiön ikkunasta ulos ja seurata katumme liikennettä. Milloin tuttu täti ulkoiluttaa koiraa, milloin aura-auto työntelee lumia, milloin naapurit lähtevät töihin ja niin edelleen. Tänään ruokaillessa vastapäisen talon perheen äiti tuli autolla töistä kotiin.
- Äiti, musta auto tuli tuonne pihaan.
- Niin, täti tuli varmaan töistä kotiin.
- Miksi täti ajoi auton tuohon?
- Täti asuu tuossa talossa.
- Mutta täti lähti tuonne toiseen suuntaan.
- Täti käy varmaan katsomassa, onko tullut postia ja menee sitten kotiin.
- No nyt täti menee kotiin. Se asuu tuossa. Miksi tuolla asuu niin paljon aikuisia?
- Siinä talossa asuu perhe, jonka lapset ovat jo kasvaneet isoiksi aikuisiksi (kaikilla on jo ajokortit).
- Mutta miksi ne on aikuisia?
- Kaikista lapsista kasvaa joskus aikuisia. Myös sinusta ja Nokkelasta.
- Joo. Sitten kun musta kasvaa aikuinen, niin musta tulee poika.
- Vai niin. Mitenkäs siinä niin käy?
- No mulle kasvaa pippeli.
- Vai sillä tavalla.
- Joo. Ja sitten mä saan kalsarit! (Isillä on kalsareita, kun tytöillä on pikkareita. Liekö tässä syy siihen, että aikuisena hänestä tulee poika...?)

tiistai, 28. helmikuuta 2012

Talvi-iloittelua mummolassa

Kaikenlaista on ehtinyt sattua ja tapahtua tässä viikon aikana. Ihan kaikkea ei tännekään ehdi/muista kirjoitella. Nyt ollaan muutama päivä vietetty mummolassa hiihtolomalla ja seuraavaksi pientä koostetta mummolan tapahtumista.

Lauantaina oli aamusta erittäin mukava ulkoilukeli. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja pakkasta oli vain viitisen astetta. Aamu käytettiinkin ulkopuuhissa mäkeä laskien, linnaa rakentaen ja kakkuja tehden.


 Variksen pesässä on tietysti kaksi poistumisaukkoa, ettei varis vain jää kiipeliin! Varis vähän lähimetsiköstä raakkuikin ja välillä huudeltiin, että "kohta on pesä valmis!".

Innostuihan se isikin sitten lumipuuhiin ja Vekkuli sai itselleen linnan variksen pesän viereen.

"Äiti, tuu sääkin tänne korkeelle! Isi tekee mulle nyt tanssisalia!"

Illalla suunnittelimme lähtevämme aamusta pilkille.
- Äiti, mikä se pilkki on?
- Se on sellainen onki, millä voi onkia jään alta. Jäähän tehdään reikä ja sitten pilkillä ongitaan kaloja.
- Mehän voidaan samalla katsoa sitten ne katiskatkin.
- Ei talvella voi kyllä katiskoja käyttää, kun jäähän pitäisi sitten tehdä hirmuisen suuri kolo, jotta katiskan saisi järveen ja sieltä pois.
- No mutta verkkoja voi kyllä käyttää.
- Se on kyllä totta. Talvella voi kalastaa verkoilla, mutta tänä vuonna jäät on sen verta heikot, että vaari ei ole laittanut verkkoja jään alle. Huomenna mennään siis vain pilkille. Otetaan vaikka eväät mukaan.
- Joo, tehdäänkö me ne eväät heti?
- Ei tehdä. Me ehditään tehdä ne sitten aamullakin.
- Mutta jos tehtäis nyt, niin ne olisi sitten aamulla jo valmiina.
- No niinhän ne olisi, mutta ne on tuoreemmat sitten, jos tehdään ne vasta aamulla.

Sunnuntaina lähdimme sitten aamusta pilkille. Vaari meni jo edeltä rantaan ja me Vekkulin kanssa ahkiolla perästä. Jään päällä oli paljon vettä ja Vekkulin oli todella vaikea liikkua järvellä. Pieni alue järven selältä löytyi, missä hanki kantoi Vekkulia ja siinä kohdassa myös äitiä ja vaaria. Se ei kuitenkaan pilkkimästä estänyt. Vekkuli sai oman pilkkinsä ja tietysti reiän, mihin kalankuva katosi.
- Kukkuu! Onko siellä kaloja?
- Äiti, miksei niitä kaloja vielä tule?
- Huhuu? Kuuleeko kalat?
- Kyllä ne kalat on tainnu hypätä tuolta pois, kun ei niitä näy.



Kalaonni ei siis suosinut, vaan hommassa kertyi pelkkää kokemusta. Vaari onneksi sai muutaman ahvenen, niin Vekkuli pääsi ihmettelemään, miten kala sieltä reiästä oikein nousee ja miten se jäällä hetken sätkyttelee.

Maanantaina lähdimme käymään naapurissa, jossa asustaa samaa ikäluokkaa olevia poikia. Ennen kuin pojat ehtivät ulos, ehdittiin katsastaa paikan hevoset, jotka olivat ulkona syömässä heinää. Sen jälkeen mietittiinkin, missä lehmät oikein ovat ja tulevatko nekin kohta ulos. Ei, ne eivät näin pakkasilla ole ulkona, kun utareet jäätyisivät. Ne ovat sisällä navetassa. No, asuuko variskin siellä? Meillä on viime aikoina luettu ja katseltu paljon Mimmi Lehmää ja Varista, joten lehmä ja varis kuuluvat saumattomasti yhteen.

Leikit sujuivat oikein hyvin yksiin ja 3-vuotiaiden keskustelut olivat myös aika mielenkiintoisia niiltä osin, kun niitä pystyi kuuntelemaan.
- Onko teillä lehmiä?
- Ei ole, kun meillä ei ole navettaa.
- No... teille tarttis sit vissiin rakentaa navetta.


Rivitalon takapihalle navetan rakentaminen voi olla hieman hankalaa, mutta saahan sitä toki suunnitella. :)

Päivällä mummolan pihaan kaarsi setä auton kanssa kauppaamaan muikkuja. Itselläni oli vielä kädet täynnä pukemista, kun kalakauppias yllätti tytöt potalta. Kalakauppias haki kalat autosta ja astui sisään.
- Miksi sää kalakauppias tuut tänne meille sisälle?
- Setä toi meille niitä kaloja. Illalla päästään varmaan sitten syömään niitä.





Illalla päästiinkin mummun kanssa perkaamaan kaloja. Se oli oikein mieluisaa puuhaa. Ei haitannut yhtään, vaikka kalat olivatkin vähän liukkaita. Niitä oli hauska yrittää kerätä nyrkkiin mahdollisimman monta kerralla. Kalojen perkaaminen itsessään aiheutti kysymystulvan, kun kiinnosti tietää miksi kaloja perataan, mistä ne tunnistaa ja mitä sieltä kalan sisältä oikein otetaan pois peratessa. Muikun tunnusmerkeiksi paljastui rasvaevä ja pidempi alaleuka. Suolet perattiin sisältä pois, koska niissä on kakkaa. Ihmetystä toki herätti, miten kala voi kakata?
- Vaari, kalojen kanssa ei sitten saa leikkiä. Muista se!
Tämä kommentti siis suora kopio mummulta, kun vaarikin oli tulossa perkaamaan, mutta ei yhtä aikaa mahtunut ja mummu passitti loput kalat takaisin jääkaappiin, etteivät ne lämpiä.

Tänään sitten laitettiin pyykkikone pyörimään. Siinä neidit sitten tovin viihtyivätkin koneen ääressä katselemassa.


Meillä kun on kotona päältä täytettävä pesukone, niin mitään tällaista huvia ei ole koskaan tarjolla. :)

torstai, 23. helmikuuta 2012

Kaupungin bussissa

Tyttöjen kanssa liikumme päivisin paljon kaupungin busseilla, jos jonnekin vähän kauemmas on asiaa. Bussit ovat ulkoa kaikki sinivalkoisia, mutta meillä "bussin väri" ei määräydy siitä. Bussi on välillä oranssi, välillä vihreä, välillä harmaa ja joskus sattuu kohdalle se sininenkin bussi. Tärkeintähän bussin värin määrityksessä ovat nimittäin sisällä olevat tangot. Seuraavana värin määrityksessä käytetään penkkien värejä ja muita sisustasta löytyviä värejä. Tangot ovat kuitenkin ne, joita ensimmäisenä katsotaan. Äiti, tänään ollaan oranssin bussin kyydissä! ja niin edelleen.

Bussimatkat luonnollisesti taittuvat nopeasti kevyen rupattelun kera. Nokkela harvemmin ottaa keskusteluihin osaa (vielä), mutta Vekkulin kanssa on hauska pohtia kaikenlaisia asioita bussimatkan aikana.
- Äiti, tämä bussi on ihan tyhjä. Onko tuolla edes kuljettajaa?
- Kyllä bussissa aina kuljettaja on, mutta tänne ei ole vielä ehtinyt muita matkustajia. Ehkä seuraavalta pysäkiltä tulee sitten muitakin kyytiin.
- Joo. Tää bussi ihan täysillä pysähty tähän pysäkille.
- On helpompi tulla kyytiin, jos bussi pysähtyy ihan kokonaan ottaakseen matkustajia kyytiin.
- Tää bussi lastaa ihan jonoittain noita ihmisiä kyytiin.
- No kyllä kolme matkustajaa jo saa aikaiseksi pienen jonon.
- Äiti, täällä bussissa voi kyllä neuloakin. (parin penkkirivin päässä oleva nainen on alkanut neuloa sukkaa)
- No, niinhän sitä voi.
- Äiti, miksi tuo setä kaivaa nenää (käytävän toisella puolella)?
- No...*raks raks raks* ehkä sedän nenää vähän kutittaa.
- Äiti, painoitko jo nappia?
- En painanut vielä. Me jäädään vasta seuraavalla pysäkillä.
- Äiti, painoitko nyt nappia?
- Juu, painoin. Valmistauduhan sitten, niin kohta jäädään pois.
- Äiti, mä tulin tuolta takaa oikein nopeesti pois, etten mä jää vahingossa tänne bussin kyytiin.
- Hyvä.
- Nyt odotetaan, että bussi jatkaa matkaa, niin sitten voidaan mennä. Vai onko tässä äiti jalankulkutie?

keskiviikko, 22. helmikuuta 2012

3-v neuvola

Tänään käytiin neuvolassa, jossa tehtiin ensimmäistä kertaa omatoimisesti tehtäviäkin. Eri väriset pallot menivät näppärästi omiin laatikoihinsa, palikoista nousi komea torni ja kuva-arvoituksista osattiin hienosti kertoa, mitä niissä tapahtuu ja mikä on mikäkin. Laatikkoleikki onnistui myös ja sinne päätyi ne tavarat mitkä pitikin. Kuulo- ja näkötehtävät onnistuivat hienosti ja niissä tehtiin myös 4-v tasoisia juttuja. Viivaa pitkin ei haluttu oikein kävellä, mutta sitä pitkin pääsi pituusmittauspaikalle, niin sekin sitten lopulta suoritettiin. Vekkuli oli sitten taas vuodessa hujahtanut liki 10 senttiä ja mitta näytti nyt 101,5 cm. Yläkäyrillä mennään ja onhan tuo ikätovereitaan lähes päätä pidempi.

Kun tuli punnauksen aika neiti näytti todellisen luontonsa.
- Ota mekko ja pusero pois, niin saadaan vähän tarkempi luku vaakaan.
- En ota.
- Ottaisit nyt, ne voi sitten heti punnituksen jälkeen pukea takaisin päälle.
- En ota.
- Saisit vaikka näyttää kuinka hienosti osaat riisua ja pukea.
- Enkä ota.
*huoh*
- No, tule sitten tänne vaakaan. Pikkukoira kyllä täytyy jättää pöydälle punnituksen ajaksi.
- Mitä siinä oikein lukee?
- 15,6 kg.

Äidin jäädessä vielä juttelemaan yleistä neuvolantädin kanssa, Vekkuli pyyhkäisi pikapikaa ulos viemään saamansa tarran ulkona odottaviin vaunuihin. Sisälle palatessaan Vekkuli sai neuvolantädinkin nauramaan kommentoimalla terävästi: "Mikä sillä äidillä oikein voi taas kestää?"

lauantai, 18. helmikuuta 2012

Sivumaja

Kaikenlainen pesänrakennus on meillä nyt käynnissä. Majaa rakennetaan milloin Pikkukoiralle, milloin Nokkelalle, milloin äidille, mutta sitäkin useammin itselleen. Ei päivää, etteikö tuo sohva kokisi muodonmuutosta ja tyynyjä saisi keräillä milloin mistäkin. Useimmiten ne pysyvät kyllä sohvan lähettyvillä, mutta onpa ne löytyneet kylpyhuoneestakin yksi päivä, kun siellä oli rakentumassa kylpylämaja.



Useimmiten mummia, isiä ja äitiä pyydetään kuitenkin rakentamaan sivumaja. Tämä on Vekkulin oma nimitys majalle, joka rakentuu sohvan päälle selkänojatyynyjä apuna käyttäen. Useimmiten selkänojat nojaavat toisiaan vasten ja pienet sivutyynyt muodostavat oven. Auta armias sitten, jos jompi kumpi ovista sattuu putoamaan tai maja luhistuu. Hankaluutena tuossa vaan on aina se, että maja on suhteellisen pieni ja siellä ei oikein mahdu edes kääntymään. Maja kokee siis kovia vähän väliä.



Tärkeintä tässä touhussa on ehkä kuitenkin se rakennus- ja hetkellinen asutusvaihe. Se, mistä maja on saanut juuri nimen sivumaja, en tiedä. Sillä nimellä maja kuitenkin aina rakentuu.
- Äiti, rakenna mulle sivumaja!
- Mummi, mä haluan nyt sivumajan!
- Isi, rakennetaan meille sivumaja!


Jos Vekkuli rakentaa majan ihan itse ja sen jälkeen sen asuttaa, niin lopputulos näyttää paljolti yllä olevalta. Majan sisältä voi löytyä aivan kaikkea tuikkukynttilöistä ja omenoista lähtien, pääasiassa onneksi kuitenkin leluja. Täytyy vain todeta, että onneksi meidän sohva ei ole väriltään valkoinen.

torstai, 16. helmikuuta 2012

Jonkun lapsi

Meillä alkuvuosi on juhlan aikaa. Synttäreitä vietetään niin kotona, serkuilla kuin kavereillakin. Kotona päädyttiin tyttöjen yhteisiin synttäreihin, joille kutsuttiin sukulaiset, kummit, ystävät ja tutut. Lapsille päätettiin järjestää sitten myös omat kaverisynttärit, joilla vieraina olisi sitten vain muutama kaveri. Vekkulin kaverisynttäreiden aika on ensi viikolla ja kutsulistaa aloitettiin tekemään jo viime viikon puolella. Osa sai kutsun sen myötä jo maanantaina ja osa muutaman päivän myöhemmin.

Pääperiaate kaverisynttäreissä oli se, että juhliin kutsutaan lapsia eli omia kavereita. Pääasiallisesti kutsut lähtivätkin muutamalle kerhokaverille ja muskarikaverille. Eilen tosin kutsulistalle haluttiin lisätä myös Marja ja Tiia, kerhotädit. Keskustelu meni jotenkin näin:
- Mä haluan kutsua Marjan ja Tiiankin mun synttäreille. Tää on kutsukortti niille. Kirjota tähän, että Marja ja Tiia.
- Mutta mehän puhuttiin, että kaverisynttäreille kutsuttaisiin lapsia. Marja ja Tiia ovat sinun kerhotätejäsi.
- No... Marja ja Tiia on kyllä kerhotätejä, mutta on nekin jonkun lapsia.

Marja ja Tiia saivat kutsukorttinsa tänään.

tiistai, 14. helmikuuta 2012

Kummallinen rouva mummo

Katkelma keskustelusta mummun kanssa:
"Saisinko minä vähän mehua, rouva mummo?"
"Kiitos, rouva mummo."
"Saisinko minä ihan vähän maistaa lettua, mummukainen?" (silittää samalla olkapäätä)
"Ihan vähän vaan, mummukainen."

Katkelmia puhelinkeskustelusta tänä aamuna:
"Moi mummi! Mitä kuuluu?"
"Me ollaan täällä kotona. Just tehtiin ruokaa."
"Lasagnea"
"Mitä ruokaa sinulla on?"
"Meillä on täällä sohvalla liukumäki."
"Mulla on taas nuhaa ja yskää. Nokkela on jo parantumassa, mutta mulla on taas nuhaa ja yskää."
"Kummallinen mummi."
"Sinä olet kummalllinen mummi!"
"No, kun sinä aina huijaat"
"No, kun mä huijaan, niin sitten säkin huijaat."