Synttärit ja joulun iloa

Nokkelan synttärit osuvat joulun alle ja nyt on otettukin tavaksi juhlistaa synttäreitä yhdessä siskon kanssa tammikuun lopulla (varsinaisten synttäripäivien puolivälissä). Tällöin synttärit tulevat muistettua eikä niitä sekoiteta jouluun. Äiti ja isä kuitenkin muistavat varsinaisena juhlapäivänä, ettei se pääse unohtumaan. :)
Kummastus ja ihastus oli suuri, kun olohuoneessa odotti aamulla paketti. Nokkela on meidän aamuvirkku, joten ei ollut pelkoa, että kukaan muu olisi päässyt siihen käsiksi ennen häntä.
 

Haa! Paketti!

Sainpas auki! Mitä täältä löytyy?

Minä ongin kaloja!

Syntymäpäivälahjaksi hankimme Haban Kalastus pelin, joka käy 2-vuotiaasta ylöspäin. Pelissä voi opetella värejä, kehittää koordinaatiota, pelisääntöjä ja ennen kaikkea se on ihka oma peli! Tästäkin tosin meinasi siskon herättyä tulla jo riitaa...

Joulun vietimme mummolassa ja lähtöä edeltävänä iltana Vekkuli asettelikin tontun kivasti katselemaan tulta.

Tonttu vartioi tulta.

Tässä on hyvä istuskella.

Joulu itsessään sujui rauhallisissa merkeissä. Ensin toki näimme pitkästä aikaa myös veljiäni, koko perhe oli siis pitkästä aikaa yhdessä koossa. Nokkela ilmeisesti toi jostain tullessaan vatsataudin kylään ja oksensikin lauantain ja sunnuntain välisen yön. Seuraava sairastui aattona iltapäivällä ja kaksi seuraavaa aattoiltana. Joulupäivän iltakin oli yhdelle kohtalokas. Muut säästyimme suuremmilta oireilta. Vekkulilla ei ollut minkäänlaisia oireita koko aikana, että hänellä ilmeisesti on aikamoinen teräsvatsa! :D Porukan lepäillessä ja toipuessa ei suuria riehuttu ja aikaa vietettiin todellakin yhdessä. Saippuaa ja käsidesiä kului reilusti. Kinkku vaihtui pääosin kiisseleihin ja laatikot limuihin. Mutta kerrankos sitä nyt sairastetaan. Onneksi ei ehditty toista kinkkua paistaa! Yritin vähän Nokkelalle vihjailla, että josko tämä vuosi 2012 oli nyt sairastelun vuosi ja seuraava vuosi oltaisiin sitten enemmän taas terveiden kirjoissa. :)

Joulupukki ei päässyt henkilökohtaisesti käymään, mutta Vekkuli oli näkevinään joulupukin liitelevän porojen kera taivaalla. Hetkinen siitä ja ovikello soi ja eteinen oli täynnä säkkejä. Tytöt olivat innokkaita apulaisia ja kiikuttivat paketteja oikeille tahoille äidin tavatessa pakettikortteja. Mieluisiakin lahjoja löytyi. Heti aloitettiin pelaamaan Choco-peliä ja muovaillakin piti heti illalla ennen nukkumaanmenoa. Muovailuvälineistö innosti neidit kyllä muovailun pariin useampaankin kertaan joulun aikaan.

Mitenkäs tätä nyt sitten oikein pelataan?

Mää painan tästä.

Me tehdään lumiukkoja!

Nokkela lauleli Paljon onnea vaan, pieni tytön tylleröinen, tuu tuu tupakkarulla jne sujuvasti sekaisin ja muutenkin selitti paljon kaikkea. Yksi ilta nukuttaessani, mummu tuli keittiöön kolistelemaan ja siitä sainkin hyvän tekosyyn lähteä käymään keittiössä.
M: Äiti käy katsomassa, mitä mummu kolistelee keittiössä.
N: Kahvia.

Nokkela kummasteli myös leivinuunissa olleita tulia (jouluruoat kypsyvät paremmiksi leivinuunissa, joten sitä sitten melkein päivittäin lämmitettiin). "Mummu, tulipalo" oli kommentti, jonka mummu sai osakseen sytytettyään tulet pesään. Nokkela piti myös huolta, ettei vaari tai mummu jääneet ilman paikkaa. Välittömästi kuului "vaarin paikka, ei saa mennä" tai "mummun paikka, pois siitä", jos erehtyi väärälle paikalle pöydän ääreen istahtamaan. Lisäksi Nokkela huuteli kaikkia aina syömään, kun oli sen aika: "Vaari, ruoka-aika, nyt heti syömään!".

Vekkuli puolestaan sai taas nukkua yläsängyssä ja alasänkyyn sai aina päivän ajaksi kätevästi majan. Neiti kiikuttikin sinne useamman lautasellisen pähkinöitä ja muita eväitä, joiden parissa aika majassa vierähtikin kivasti. Ulkoilukelit olivat aika kipakat, joten päivittäin lähinnä vain käväistiin ulkona, laskemassa mäkeä ja vähän muuta touhuilemassa. Joulu vilahti siis rauhallisissa merkeissä, uutta vuotta odotellessa...

Seuraava R ja joulun odotus

Niin se rokko vaan sitten vaihtui räkään ja köhään. Ensin Nokkela kuumeili torstaista maanantaihin, tytöt olivat päikyssä viime viikolla keskiviikon ja Vekkuli aloitti sitten seuraavana torstaina ja on edelleen kipeänä. Vanhemmilta on vaadittu kyllä järjestelykykyä ja kestävyyttä, että kotona tervehdyttäisiin ja toisaalta ne joulun edelle kasaantuneet työtkin saisi kunnialla hoidettua. Minulla on onnekseni mahdollisuus työnantajan piikkiin tilata kotiin hoitaja ja samalla on hoitunut sitten myös se terve sisko eli ei ole tarvinnut erikseen kiikuttaa tervettä lasta päiväkotiin, sairaan jäädessä kotiin. Välillä olen itse ollut kotona, välillä isi. Mummokin kävi pari tuntia viime perjantaina, jotta pystyimme suurin piirtein tekemään normaalin päivän töissä molemmat vaikka hoitajaa ei saanutkaan. Jostain syystä hoitajat olivat kaikki menossa eli epidemialta vähän kuulostaa. Molemmat on käytetty lääkärissä, kun kuumetta on kestänyt yli neljä päivää. Kummaltakaan ei ole löytynyt mitään vikaa. Virustauti, lepo auttaa.

Viime torstaina oli päikyssä joululuhjakin, jonne menin sitten Nokkelan kanssa. Kuumeista Vekkulia ei tietenkään voinut mukaan ottaa ja niin jäi päikyn ensimmäiset juhlat kokematta. Toisaalta Nokkela taas suoriutui tehtävistään erinomaisesti, vaikka sisko ei ollutkaan paikalla. Todella reipas pieni orava. :) Kuvia ei juhlista juurikaan ole, ensinnä hämärän valaistuksen syytä, jonka myötä kuvat ovat aika pimeitä ja toisaalta niissä esiintyy niin paljon lapsia, ettei niitä täällä voi julkaista.

Lasten tekemä hieno joulupuu ja -asetelma. Metsäaihe tässäkin vahvasti läsnä.

"Ota musta kuva! Hähää!"

Kiistaa käydään siitä, kuinka paljon dvd:itä voi päivän aikana katsoa ja seurauksena näistä keskusteluista on yleensä kommentti: Äiti on tyhmä tai Isi on tyhmä. Lisänä monesti vielä, että "mä en oo sun kaveri". Totesipa Vekkuli yhteen väliinkin, että "Vain mummi on minun ystävä, kun mummi käy minun kanssani kahvilassa." No onneksi Nokkelakin on monesti ystävä (ainakin silloin, kun ei ole kiistaa barbien kengistä tai kumpi saa tehdä palapeliä) ja leikit sen myötä kotonakin onnistuvat hienosti.

Koska kotona on nyt vietetty enemmän ja vähemmän aikaa, olemme tyttöjen kanssa ehtineet pariinkiin otteeseen leipomaan pipareita, muovailemaan, piirtämään ja askartelemaan. Joulukortit ehdittiin askarrella jo hyvissä ajoin, mutta aina sitä kaikkea keksii, mitä voi leikata ja liimata.

Tässä leivotaan pieniä pipareita.

"Minä painan"

"Nyt valmista. Minä nostan piparin"

 

"Oho. Se on vielä kiinni."

"Tämmönen sydämen muotoinen!"

"Mä vähän painelen tästä."

Hieman käsitelty jauhoja...

Lisäksi sunnuntaina kannoimme jo kuusenkin varastosta olohuoneeseen ja tytöt pääsivät sitä koristelemaan. Saman illan aikana koristeiden paikat ehtivät vaihtua jo useampaan otteeseen. Seuraavana päivänä töistä palatessamme oli kuuseen lisäksi muuttanut muutama muukin "koriste".

Nokkela asentaa palloa kuuseen.

"Mä haluun äiti laittaa tän kävyn tänne alas."

Vuorotellen kuusen ääreen.

Ja sitten vähän korkeammallekin. Myös pääsiäiskoriste on päässyt kuusen oksille. :)

Tuonne keskelle täytyy saada...

Lisäkoristeita on muuttanut kuusen oksille.

Oksilla on hyvä nukkua, niin barbien kuin pehmojenkin.

Lisää "koristeita".

Tämä vielä kuusen takaa näistä "lisäkoristeista".

Vekkulille alkaa kotona oleminen jo hieman käymään voimille, etenkin kun kavereita on tosiaankin vain oma sisko, ei ketään muita. Kysely "joko mä huomenna pääsen päikkyyn" on nyt jo esitettykin parina iltana. Josko huominen sitten olisi jo se kuumeeton päivä, että pääsisi pariksi päiväksi päikkyyn ennen joululomaa. Sitä vietämmekin sitten mummolassa, mihin enotkin tulevat paikalle ja pari kissaa... Saa nähdä mitä kisut neideistä tuumaavat vai viettävätkö joulua sängyn alla. :)

Kooste kuulumisista

Muutama viikko sitten olimme lähdössä kahvilasta kotiin. Mummin auto oli samassa parkkihallissa meidän automme kanssa.
V: Me nähtiin sun auto siellä samassa parkkihallissa meidän auton kanssa.
Mummi: Juu, niin se taisi olla.
V: Kuinka sä jaksoit kävellä näin kauas?

Mummi oli hoitamassa lapsia sen aikaa, kun kävimme isin kanssa teatterissa. Koska esitykset ovat ilta-aikaan laittoi mummi tytöt myös nukkumaan. Täällä oli ollut varsin vauhdikas ilta, mutta molemmat nukkuivat kuitenkin sikeästi äidin ja isin kotiutuessa. Unta riitti pienemmälläkin puoli yhdeksään asti aamulla, mikä tarkoittaa jo rastia seinään! Parasta oli kuitenkin Vekkulin kommentti aamulla.
V: Mummi ei ollenkaan ymmärtäny tulla meidän viereen nukkumaan illalla.

Siivotessa neitien parasta huvia on istuskella imurin perässä. Sehän on vähän sama asia kuin olisi tuulikoneessa. :) Meillä ei siis enää Nokkelakaan pelkää imuria vaan melkeinpä jo kyselee, joko voitaisiin taas imuroida.

Kiistaa syntyy, kumpi saa olla lähempänä imuria.

Meillä on nyt käynyt urakalla rokko kylässä. Ensin oli enterorokko, joka Nokkelalla oli ilmeisesti pelkkänä kovana kuumeena. Tuosta viikko eteenpäin ja äiti luuli ensin sairastavansa kurkkukipuista fllunssaa, kunnes käsiin, suuhun ja jalkapohjiin ilmestyi näppylöitä. Jep, enterorokkohan se. Töistä piti olla useampi päivä pois tartuntavaaran vuoksi. Tytöt olivatkin sitten muutaman päivän kotosalla äidin ilona, kun näppylöitä lukuun ottamatta äidin olo oli aivan normaali. Yhtenä näistä aamuista Vekkuli totesi herätessään näin: "Mun tunne oli semmonen, että on pakko herätä ja mennä halaan iskää. Sitten mennä takas sänkyyn ja nukahtaa." Harmi, kun isi oli sillä hetkellä töissä. Onneksi halin ehti antamaan vielä illemmalla. :)

Kotona ollessa ehdimme kaivaa kätköistä myös paperinuket, joilla Vekkuli ehti leikkiä, kun Nokkela nukkui päiväunia. Ehkä hieman isompana näillä osataan enemmänkin leikkiä, mutta nyt ainakin pukuleikit onnistui hyvin.

Ei meinaa tyttö enää pystyssä pysyä, kun päällä on 5 kerrosta vaatteita...

Tanssijatytölle riitti yksi mekko.

Tästä pari viikkoa ja meillä on jälleen rokko kylässä. Vekkulilla aluksi vain posket punoittivat, mutta muutaman tunnin päästä koko kroppa helotti ja taas lähdettiin päikystä kesken päivän. Olimme saaneet kylään parvorokon. Päikystä ollaan taas pois, tällä kertaa isi oli seurana, äiti sai mennä töihin.

Rokkojen välissä ehdimme vierailla mummolassa. Jälleen kerran maahan satoi lunta matkaa ennen ja sen aikana ja tytöt pääsivät laskemaan mäkeä rinta rottingilla. Lumienkeleitä tehtiin myös, samoin jäädytettiin lyhtyä (lumilyhtyä kun ei pystynyt tekemään, korvattiin se jäälyhdyllä). Kun pakkasta on reilu 10 astetta ei jäälyhdy jäädy kovin kauaa. Kun pakkaset kiristyivät, kaivettiin esille myös tyttöjen paksummat talvihaalarit. Etenkin Vekkulin haalari on kerännyt ihasteluja, kun se näkyy niin hyvin. :)

Nokkela halusi ehdottomasti kokeilla isosiskon haalaria ennen kuin pakataan se matkaan mukaan...ainakin reilusti kasvunvaraa. :)

Tässä neidit tositoimissa mummolassa.

Tutkitaan jälkiä. Ei taida olla tällä kertaa jänis vaan traktori.

Vekkulin tekemä lumienkeli.

Nokkela on myös alkanut haastelemaan enemmän. Melkeinpä täältä kuuluukin iloinen laulu tai selostus, kun tytöt yksitellen tai yhdessä jotain touhuavat. Nokkela on myös oppinut sanomaan "yäk", kun eteen asetetaan jotain ei niin mieluista ruokaa ta nenästä vuotaa räkää. Siskosta katsotaan mallia ihan joka asiassa. Toisaalta vessassa käyminen on taas alkanut sujua omatoimisemmin, kun senkin on hoksattu olevan isojen tyttöjen juttuja.

Isänpäivän ohjelmaa

Torstaina tuotiinpäikystä kotiin paketti, jota pideltiin kovin hellästi ja sille supateltiin juttuja. "Salaisuus" sanaa käytettiin kuiskaten ja paketti sitten kiireesti vietiin jemmaan kotiin päästyä, ettei isi vain avaa liian aikaisin. Joka aamu tämän jälkeen muistettiin kysyä, onko tänään jo se isänpäivä. Tänä aamuna riemu oli sanoinkuvaamaton, kun paljastui, että tänään todella ON se päivä. Tänään sai kiikuttaa isille paketin ja se tehtiinkin rehvakkaasti sytyttämällä valot makkariin ja mekastamalla oikein kunnolla, että isi varmasti hoksaa, että tänään on isänpäivä.

Paketista paljastui musta kassi, johon Vekkuli oli toiselle puolelle piirtänyt isistä kuvan ja toisella puolella komeili Nokkelan kädenjäljet. Siitä tulee kuulemma hyvä kauppakassi Vekkulin mielestä. Lisäksi paketissa oli paperi, johon päikyssä oli kyselty Vekkulilta asioita isistä.

Mitä isä osaa?
V: Osaa ostaa karkkia
Mitä isä tekee sinun kanssasi?
V: Leikkii, me mennää Hannulaan
Minkä näköinen iso on?
V: Valkonen (ehkä joskus sunnuntaiaamuna, ei ehkä muuten :) )
Missä isä on hyvä?
V: Lapioimisessa
Mikä isässä on parasta?
V: Siks se on kiva kun se tykkää musta (ihana!)

Tuo paperinpalanen sai varmasti monessa perheessä suut hymyyn. On mahtanut päikyn tädeilläkin olla hauskaa, kun ovat lasten ajatuksia paperille kirjanneet.

Tänään kävimme myös vihdosta viimein (kolmas kerta toden sanoo) Vekkulin kerhokamun luona kylässä. Nokkela jäi isin kanssa kotiin, koska oli perjantaina kovassa kuumeessa ja eilenkin vielä vähän lämpöili. Tänään meno oli kyllä sitten sitäkin vauhdikkaampaa. Iltapäivä vierähti vauhdilla neitien leikkiessä, juostessa, pomppiessa ja nauraessa. Taisi olla kova reissu, koska Vekkuli vaikutti olevan aivan puhki kun päästiin kotiin. Ravitsevan iltaruoan jälkeen kävimme kuitenkin vielä papan luona pikaisesti. Isänpäivä oli siis tapahtumaa täynnä ja toivottavasti se isäkin sai siitä osansa. :)

Viikon ensilumi

Viime viikonloppu saatiin viettää ihanassa lumisessa maisemassa, kun maa oli valkoinen ja lunta riitti jopa mäenlaskuun asti. Hauskaa, kuinka pieni määrä lunta riittää siihen, että mäkeä voi laskea. Vekkulihan haki liukurit varastosta välittömästi ulos päästyään ja Nokkelakin oppi vähän jo liukurilla laskemaan. Hän älysi myös pitää jalat ylhäällä ja nojata taaksepäin. Siitä se lähtee! Viikon tätä lumi-iloa tällä erää kesti. Keskiviikon maissa maa oli jälleen märkä, mutainen ja musta. Vesisateen yllättäessä käytimme aikaa paljonkin sisätiloissa maalaten, leipoen ja muita kotitouhuja touhuten.

Nokkelan maalaustaidetta.

Vekkulin maalailua.

Mummolan pihalla liukurimäessä. Aika pitkiä pellavia saatiin!

Maa oli kirjaimellisesti valkoinen, sillä kuva näyttää kuin se olisi otettu lakanaa vasten. :)

Tiikeriruokaa (hiekkaa ja lunta).

Hiekkalaatikko toimi, kun päältä ensin irroitteli jäätyneen kerroksen palasina laatikon reunalle kasalle.

Tänään ilma oli jälleen suotuisa ja ulkoilimmekin urakalla! Aamusta siistimme takapihan, kannoimme terassikalusteet varastoon, tytöt leikkivät leikkimökissä ja kävimme vielä mökilläkin hoitelemassa syystöitä. Alkuillasta sitten järjestelimme ulkovarastoa ja kävimme kokeilemassa varastosta löytyneitä hukattuja hiekkaleluja. Harmi, kun hämärä saapuu jo niin aikaisin illalla, kuuden aikaan on jo aivan pimeää!

Lauantaiaamuna leivoimme pullaa. Nyt on Nokkelan vuoro vatkata!

Meidän piti tänään vierailla Vekkulin kerhokaverin luona, mutta perheen äidin ääni katosi kokonaan, joten päädyimme siirtämään vierailua viikolla. Kova pettymys, mutta onneksi se helpotti, kun uusi aika kuitenkin on jo tiedossa. Ehdimme sen myötä ulkoillakin sitten reilusti. Teki hyvää itsellekin, kun päivät pääosin viettää sisätiloissa tietokoneen ääressä. :)

Tikki ja nenätunneli

Eilen puuhasteltiin kotona kaikenlaista kivaa. Lattialla oli pahvilaatikko, pitkä ja kapea, ja tytöistä oli hauska tasapainoilla sen päällä. Kun ruoka alkoi olla valmista Vekkuli päätti vielä vähän tasapainoilla ja ajatukset ilmeisesti vähän harhailivat, koska tasapaino petti ja hän kaatui lyöden päänsä olkkarin pöydän reunaan. No vekkihän sinne takaraivoon tuli. Verta ei onneksi kovin paljoa vuotanut, mutta varmuuden vuoksi lähdimme näyttämään haavaa lääkärille. Hyvä oli, että menimme, koska haava oli sen verran pitkä (noin 2cm) ja pahasti takaraivolla, että lääkäri katsoi parhaimmaksi laittaa haavaan yhden tikin, jotta paraneminen tapahtuisi nopeammin. Vekkuli oli oikein reipas pikku potilas, itketty ei yhtään, mitä nyt vähän kyseltiin, että joko me nyt voidaan lähteä kotiin tai päästäänkö jo nyt kotiin. Toivottavasti perjantaina saadaan tikki sitten pois ja päästään saunottelurajoituksesta eroon. Reipasta hikiliikuntaa pitäisi myös välttää, mutta tämän ikäisiltä se ei ihan niin hyvin onnistu.

Tänään lämmitettiin iltaruoaksi eilen tehtyä keittoa. Vekkuli seisoskeli mikron edessä tuolilla ja laittaessani seuraavaa lautasta lämpiämään tökkäsin hieman hänen nenäänsä.
M: Anteeksi, että tökkäisin. Eihän sattunut?
V: Ei sattunu. Onneksi ei mennyt nenä tukkoon. Nenässä on tämmöiset tunnelit ja jos ne menee tukkoon ei räkä enää pääse ulos. Katso äiti, tässä ne tunnelit on ja niiden päällä on tämmöinen nenä. Täällä ylhäällä on tunneleiden toinen pää ja sielläkään ei saa olla tukosta. Jos tunnelit on auki, pääsee räkä valumaan täältä ylhäältä alas paperiin. Silleen ne tunnelit pysyy auki.

Nokkela puolestaan komentaa nykyisin suuresti. Tiedän mistä on moiset komennustavat oppinut, koska kotona harvemmin käytetään komentoa "nyt heti", enemmänkin meillä kuuluu "ihan kohta". :)
N: Äiti, tule tänne, NYT HETI!
N: Äiti, anna iltapalaa, NYT HETI!
N: Sylkkyyn, haluan sylkkyyn.
N: Haluan ulos, takki päälle, ei haalaria, en halua haalaria.

Tällaista siis tällä rintamalla tällä erää.

Vesipeuhulassa

Hektinen kuvasi meidän perheen arkea pari mennyttä viikkoa parhaiten, sillä normaalin päiväkoti-työkuvioiden lisäksi Vekkulilla oli uimakoulua. Tämä vesipeuhula oli intensiivimuotoinen kahden viikon rutistus, ma, ti, to ja pe molempina viikkoina. Työpäivän jälkeen siis pikaisesti tytöt hoidosta, iltaruoka ja uimaan. Uinnin jälkeen suoraan iltapalalle ja iltarutiinien kautta nukkumaan. Vaikka illat kuulostavat kamalan täysiltä ja rankoilta, Vekkuli nautti uimisesta täysin siemauksin. Olisi ensimmäisen viikon aamuisin ollut jo menossa ensin uimaan ja sitten vasta päikkyyn. :)

Jo viikkoa ennen vesipeuhulan alkamista Vekkuli alkoi kysellä, alkaako vesipeuhula tänään. Toinen mietityttänyt asia oli, onko vesipeuhulassa tätejä vai ei. Ei mitenkään ollut mahdollista, että uimaope olisi voinut olla setä, koska kyllä siellä varmaan joku täti on kuitenkin. Toisella viikolla alkoi ilmeisesti vähän painaa väsymys ja se, ettei vapaa-aikana juuri muuta ehtinyt tehdä. Kiukuteltiin, ettei haluta vesipeuhulaan, koska siellä on tylsää. Kun sinne sitten mentiin (kun olin luvannut kysyä tädiltä, josko tänään tehtäisiin jotain jännää), niin ulos tuli erittäin ylpeä ja innostunut neiti. Ja kun vesipeuhula päättyi, ollaan kyselty, että koska se vesipeuhula taas alkaa ja miksi se jo loppui.

Automatkat uimahalliin ja takaisin olivat oivaa aikaa jutella ja keskustella kaikenlaisista asioista Vekkulin kanssa.
V: Te ootte sitten jo taivaassa, kun mä olen iso.
M: Äiti kyllä haluaisi vielä nähdä senkin, että olet iso. Mitäs ajattelit isona sitten tehdä?
V: Isona mä saan tehdä ruokaa, ostella ja saada rahapussin.

Automatkan aikana katselimme tien varressa olleita taloja (Vekkuli halusi yleensä mennä uimahallille maisemareittiä, ei moottoritietä pitkin) ja niitä sitten tiirailtiin uusi koti mielessä.
V: Äiti, muutetaanko me sitten tuohon taloon asumaan?
M: Jaa-a. En tiedä, ei ainakaan ihan heti.
V: Tulisiko siitä meidän uusi koti?
M: Jos me sinne muutettaisiin, niin kyllä.
V: Miksi meille tulee uusi koti?
M: Ei meille vielä pitkään aikaan tule uutta kotia. Jossain vaiheessa nykyinen koti käy vähän pieneksi, niin sitten täytyy muuttaa vähän isompaan kotiin.
V: Asutaanko me sitten koko kerrostaloa?
M: No ei sentään. Me muutetaan ehkä omakotitaloon tai sitten isompaan rivitaloon. Sen näkee sitten.

Sateenkaari loisti yhtenä iltana, kun menimme vesipeuhulaan. Yleensä joka ilta satoi, mutta tuolloin sade oli juuri päättynyt ja aurinko pilkisteli pilvien lomasta.
M: Katsopa, tuolla on sateenkaari.
V: Nii-i. Tuleeko sateenkaari sateella?
M: No ei varsinaisesti. Sateenkaari on valoilmiö, joka tulee näkyviin yleensä sateen jälkeen.
V: Miksi?
M: Sateen jälkeen ilmaan jää vesipisaroita, ja kun auringon valo osuu niihin, niistä taittuu valo eri tavalla ja taivaalle syntyy silloin eri värejä.
V: Ukkosellakin on sateenkaari.
M: No ukkosen aikaan ei kyllä tule sateenkaarta, kun on yleensä aika pimeää, mutta samalla tavalla ukkosen jälkeen voi sateenkaari näkyä.
V: Ukkosen setä voi kyllä tuoda sateenkaaren, kun se tulee kylään.
M: No ei oikeastaan, kun sateenkaari on sääilmiö, vähän samalla tavalla kuin tuuli, pilvet, sumu jne.
V: Mutta kyllä Ukkosen sedällä voi olla sateenkaari.

Monia muitakin hauskoja juttuja tuli vastaan, mutta ajaessa ei ihan kaikkia ehtinyt tallettaa kovalevylle. :)

Vanhuuden väri

Oi ja voi. Hektinen päiväkotiarki vie mennessään ja aikaa istua koneen ääressä työpäivän jälkeen ei enää juurikaan ole. Eikä se kone muutenkaan juuri vedä puoleensa, kun on sen ääressä kokonaisen päivän jo viettänyt. Illat tuntuvat kovin lyhyiltä ja aikaa touhuihin on aiempaa huomattavasti vähemmän. Sopeutuminen päiväkotiin on onneksi sujunut hyvin. Nokkelakin viime perjantaina toivotti jo hei heit ennen kuin olin edes ehtinyt häntä tätien luokse viedä. Pienestä äitiin takertujasta on kasvanut reipas päikkyläinen. :)

Lisäksi ruoka on päikyssä alkanut maistua myös aina niin epäileväiselle Vekkulille. Hän jaksaakin iltaisin aina kehuskella, että on syönyt lautasensa päiväruoalla aivan tyhjäksi. Nokkela on päikyssä syönyt alusta asti hyvin, paitsi niinä päivinä, kun ei sitten suostu syömään mitään. Päikyn täditkin ovat jo oppineet, että jos ei itse syöden uppoa, niin turha on yrittää syöttää. Ei mene. :)

Vekkuli on myös saanut suuren kipinän piirtämiseen ja värittämiseen. Pariin viikkoon ei ole ollut päivääkään, etteikö päikystä kotiutuisi vähintään 2 piirrosta, useimmiten piirustuspaperien määrä lähentelee 6 kappaletta. Tämän lisäksi kotona on joka päivä/ilta väritetty ja piirretty niin puuväreillä, tusseilla kuin liiduillakin. Nyt tuntuukin meille syntyvän taidetta ihan urakalla. Täytynee hankkia kansio noita varten, että on sitten tallessa myöhempiä aikoja varten edes jotain, jos piirustushalut yhtäkkiä väheneekin yhtä dramaattisesti kuin on alkanutkin. Tämä on toki innostanut myös Nokkelan piirtelemään ja useimmiten tytöt istuvatkin vierekkäin keittiön pöydän ääressä piirtelemässä iltaruoan jälkeen.

Koska iltaisin ei enää juurikaan ehdi syvällisiä pohtia ja suurempia kokonaisuuksia ylös kirjoitella, tässä pläjäys hauskoista kommenteista ja tilanteista viime viikkojen ajalta. Nämä eivät välttämättä ole aikajärjestyksessä, mutta se ei liene se pääasia.

Olen nyt kahtena lauantaina vieraillut uimahallissa Vekkulin kanssa. Nokkela oli toisella kerralla isin mukana miesten puolella ja toisella kertaa kipeänä kotona. Vekkuli kiinnittää nykyään huomiota kaikkiin pukuhuoneessa olijoihin ja täysin estottomasti kaikkea kummastelee.
V: Äiti, katso! Tuolla tädillä on pepussa tuollainen kuva. (tatuointi)
M: No niinpä näyttää olevan.
V: Miksi?
M: Täti on varmaan halunnut siihen sellaisen kuvan.(Keskustelun aikana samainen täti naureskellen tiiraili meitä olkansa yli...)

V: Äiti, tuolla tädillä on iso laastari.
M: Joo-o.
V: Onkohan tädillä siinä iso pipi, kun tarvitsee noin ison laastarin?
M: Voi olla.

V: Äiti, sitten kun mä kasvan isoksi, niin sitten mä meen kouluun. Ja sitten kun mä kasvan yhtä isoksi kuin te, niin sitten mä pääsen töihin.
M: Toivottavasti pääset joskus isona töihin. :)

Ollessamme Prisman kassalla pakkaamassa ostoksiamme, viereiselle kassalle tuli rastapäinen mieshenkilö avaamaan kassaa (omaa kassatätiämme suuresti huvitti käymämme keskustelu).
V: Äiti, miksi tuolla sedällä on tuollaista suoraa hiuksissa?
M: Sedällä on rastat. Tuollaisia hiuksia sanotaan rastoiksi.
V: Mutta miksi sedällä on tuommoiset rastat?
M: Siihen äiti ei osaa vastata.

Pari viikkoa sitten isi toi kotiin ison kimpun punaisia ruusuja, jotka sijoitettiin keittiön pöydälle. Vekkuli piirteli keittiön pöydän ääressä, kun isi kävi ruusuja haistelemassa.
I: Kylläpä nämä tuoksuvat ihanilta. Oletko muuten tiennyt, että punainen on ruusuissa rakkauden väri?
M: Juu, tuoksuvat hyviltä ja olen tiennyt.
V: Joo, ja sininen on vanhuuden väri (edelleen piirtäen).

Mummolan mökkinaapuri on sukunimeltään Ukkonen ja yksi ilta tämä kyseinen mökkinaapuri sitten soitti minulle kysyäkseen kuulumisia. Puhelun päätyttyä Vekkuli aloitti kysymykset välittömästi.
V: Kuka se oli?
M: Se oli Ukkosen setä.
V: On se hyvä, ettei se Ukkosen setä alkanu jyriseen.

Viime kerralla mummolassa ollessamme nostimme perunoita ja pellon ollessa tien vieressä meni ohitsemme muutamia autojakin. Ohi meni muun muassa yksi henkilöauto perässään peräkärry, joka oli peitetty pressulla.
V: Höh. Ne ei näyttäny meille, mitä on kyydissä.

Päikyn jälkeen, kun tuli puhetta syömisestä:
V: Keittäjä kysyi tänään, että olenko laittanut ruoat taskuuni, kun lautanen oli ihan tyhjä. Mä sanoin, että en ole, kun ne ruoat on menny tänne mun masuun. Keittäjä oli ihan ihmeissään, että mahtuiko ne kaikki sinne masuun ja mä sanoin, että joo. Sitten keittäjä sanoi, että hyvä Vekkuli.

Nokkela puolestaan höpöttää tätä nykyä vähän koko ajan jotain. Sanoista puuttuu useimmiten ensimmäinen kirjain tai sitten se on vaihtelevasti korvautunut jollain muulla konsonantilla. Pääasiassa kommunikointi sujuu kuitenkin tätä nykyä puhumalla ja jopa mummi pysyy perillä, mitä neidillä on mielessään ja mitä hän mahdollisesti haluaa. Lisäksi nykyään pitäisi koko ajan pomppia (osaa hypätä tasajalkahyppyjä) ja juosta.
N: Kisko, yömään! (sisko, syömään)
N: Mehmä ammuu (lehmä)
N: Äiti, tähän viekkuun pökköttään. (pötköttään)
N: Lähtee kouluun, hei hei! (samalla vetää oven joko edestään tai takaansa kiinni)

Tänään isi kävi tyttöjen kanssa pikaisesti piipahtamassa mummin mökillä. Mummikin oli kuulemma nähty paikan päällä.
V: Mummi tuli meidän kanssa vähäksi aikaa leikkimään hiekkikselle.
M: Mitäs mummi oli tekemässä, kun menitte mökille?
V: Mummi tuli rannasta uimasta.
M: Mummihan taitaa olla oikea teräsmummi, kun vielä käy uimassa.
V: Ai miksi?
M: No vesi on jo aika kylmää.
V: Mummilla on lämmin nahka.

Papukastike

Yksi arjen pelastaja, joka valmistuu nopeasti ja on hyvän makuinen, on onneksi myös tyttöjen mieleen. Tästä on jopa muodostunut yksi heidän suurimmista herkuistaan, jota toivotaan tehtävän vähän joka välissä ja aina kotiuduttaessa. Kyseessähän on eräänlainen jauhelihakastike, joka on alunperin ollut muunnelma chili con carnesta. Raaka-aineina papukastikkeessamme on siis jauhelihaa, sipulia, tomaattimurskaa ja papuja (yleensä kidney, välillä myös valkoisia) tölkillinen. Lisäksi tietysti sekaan vaihtelevasti mausteita, joko mieltymysten mukaan tai sitten sen mukaan, mitä on tarjolla. Sama sääntö pätee lisukkeisiin, sillä välillä meillä on pastaa, välillä riisiä ja välillä perunaa. Koskaan ei ole kuitenkaan jäänyt syömättä. :)

Monesti kun meillä aletaan valmistaa ruokaa, Vekkuli jo huutelee "mää haluan papukastiketta!" tai vaihtoehtoisesti "en mää halua tollasta, mää haluan papukastiketta!". Nokkela on oppinut isosiskon jäljille nopeasti. On aika liikuttavaa huomata, että molemmat tytöt tuntevat jo tämän lempiruoan reseptin. Esimerkiksi kotiuduttamme Istanbulin reissulta puoli yhdeksän aikaan illalla neidit olivat yhdessä tuumin kaivaneet tomaattimurskan ja pavut esiin, että "nyt tehdään papukastiketta!". Hetken sai selitellä, että ei enää tähän aikaan aleta valmistaa ruokaa, vaan on iltapalan aika.

Äidin sairastaessa viime viikolla isi pääsi keittiöhommiin ja isi ilmoittikin tytöille, että nyt aletaan tehdä ruokaa. Ruokalistalla oli silloin porkkanalettuja, jotka tarvitsi vain lämmittää. Isin etsiessä jääkaapista porkkanalettuja, oli pöydälle kuin pienenä vihjeenä nostettu tölkillinen papuja sekä tomaattimurskaa. Vihjettä tehostettiin ilmoituksella "mä otin isi jo aineet esiin". Tosin eihän ruoan tekeminen ole sama asia kuin lämmittäminen, että sinänsä Vekkuli oli oikeilla jäljillä. Isin täytyy ehkä panostaa oikeisiin sanoihin jatkossa. :)

Vekkuli on tosin mennyt tässä papukastikevillityksessä niin pitkälle, että ollessamme yhdessä kaupassa hän käy hakemassa myös jauhelihat tiskistä kyytiin. Hän tiedustelee vain, että "onko tämä jauheliha sitä meidän jauhelihaa vai tuo toinen?". Tosin onneksi jauhelihasta on moneksi ja ihan pelkästään papukastiketta meillä ei syödä. Jos kuitenkin jotain nopeaa, helppoa ja varmasti uppoavaa ruokaa haluaa tehdä, niin tämä on tyttöjen ehdoton suosikki!

Elokuun Istanbul

Istanbul elokuussa on yhdellä sanalla kuvattuna KUUMA! Lämpötilat huitelivat päivällä varjossa 35 asteen hujakoilla ja auringossa tietysti ihan omilla kymmenluvuillaan. Tytöt näyttivät koko ajan siltä, kuin olisivat juuri tulleet suihkusta, sillä hiukset olivat koko ajan läpimärät. Haasteena olikin yrittää saada tytöt juomaan niin paljon kuin he oikeasti kuluttivat.

Matkalle lähdön syynä oli veljeni kihlajaiset, jotka vietettiin Istanbulissa. Pitkän matkan vuoksi emme lähteneet yhden päivän reissulle, vaan pitkäksi viikonlopuksi. Matkaan lähdimme kotoa siis perjantaina heti aamusta, jotta ehdimme Helsingistä klo 13.20 lähtevään koneeseen. Perillä olimme noin viiden maissa, mutta passintarkastus jonottamisineen oli pitkä ja hikinen urakka, etenkin kun juotavaa ei ollut yhtään ja lapset alkoivat väsyä. Lopulta kuitenkin passit saatiin tarkastettua, laukut ja viimein myös rattaat napattua mukaan ja pääsimme lentokentältä kohti perjantai-illan kahvittelutilaisuutta.Perjantaina tapasimme siis tulevan kälyni lähimmän suvun rennon kahvittelun merkeissä hänen vanhempiensa kotona, jossa myös veljeni ja vanhempani yöpyivät. (Olimme siis koko lähisuvun voimin liikkeelle, ei pelkästään meidän poppoo.) Meidän perhe puolestaan yöpyi tulevan kälyni veljen luona, koska samaan paikkaan emme kaikki mitenkään olisi mahtuneet. Järjestely toimi näin ihan hyvin.

Kuva vanhempien parvekkeelta.

Tämä asuinalue oli noin 5000 asukkaan alue.

Lauantaiaamu valkeni varhain. Ensin minareettitorneista kajautettiin rukouskutsu ennen viittä aamulla, johon tietysti koko porukka heräsi. Onneksi unen päästä saatiin vielä kuitenkin kiinni vähäksi aikaa, kunnes kuuden aikaan Nokkela viimein päätti, että nyt on nukuttu tarpeeksi. Aamusuihkut ja viilentelyt heti heräämisen päälle (yölläkin oli todella kuuma) ja saatiin talon väkikin hereille. Aurinkorasvat pintaan ja aamupalalle. Aamupalaksi syötiin perinteiseen turkkilaiseen tapaan vihanneksia, leipää ja juustoja. Lisäksi maistoimme myös paikallista makkaraa. Sitten ehdimmekin jo ulkoilemaan. Tähän aikaan toisessa paikassa vasta heräiltiin, joten meillä ei ollut kiirettä vaihtaa paikkaa. Tytöt pääsivätkin heti tutustumaan alueen (suljettu muutaman kerrostalon, noin 1500 hengen asuinalue) leikkipaikkaan ja riemu oli ylimmillään.

Yleisilme yöpymispaikkamme lähistöltä.

Lähempänä yhtätoista siirryimme sitten perjantai-illan paikkaan, jossa Nokkela pongasi välittömästi oveen viereen pysäköidyn polkupyörän, jota oli päästävä testaamaan.

Häh, miksi tämä ei liiku?

Tämän jälkeen alkoikin olla jo kiire kampaajalle, jonne kaikki naiset hävisivätkin vauhdilla. Neidit toki jäivät pitämään herratkin kiireisinä, mutta kaikki muut naiset suuntasivat kulkunsa kohti kampaamoa. Mielenkiintoinen kokemus, ei voi muuta sanoa. Kaikki kampaajat olivat miehiä. Kampaamossa oli töissä vain kaksi naista, toinen teki manikyyrejä, toinen meikkasi. Kampaajat käyttivät leikiten kahta hiustenkuivaajaa yhtä aikaa, napsivat hiuspinnejä paidoistaan ja jalkojen väli oli oiva säilytyspaikka hiustenkuivaajalle tai lakkapurkille, mikäli hetkellisesti tarvitsi kahta kättä hiusten käsittelyyn. Englantia paikassa ei puhunut kukaan, mutta elekieli ja englannista turkiksi muunnettu selitys auttoivat lopputuloksen syntymiseen. Kampaukset olivat kauniita, vaikka ne eivät ihan ehkä sitä olleet mitä haettiin. Pääasia, että istuivat kantajilleen. :)

Illan juhliin siirryimme bussikuljetuksella, jossa satuimme osumaan myös pienimuotoiseen ruuhkaan, koska juhlapaikka sijaitsi Istanbulin keskustassa.

Sujuvasti moottoritiellä.

Lähestymme keskustaa...

Illan juhlista on paljon kuvia, mutta ne jääköön täällä julkaisematta. Yksi tyttöjen illan viihdykkeistä oli hankkimani puuhapaketti. Tehtäväkortteja, joita pystyi tekemään valkotaulukynällä. Kortit ovat uudelleen käytettävissä, kunhan kynän jäljet vain pyyhkii pois. En olisi uskonut näiden saavan aikaan tällaista keskittymistä, mutta ne pelastivat loppuillan, kun ei tanssia enää jaksettu.

Puuhakortit työn alla.

Maisema juhlapaikan terassilta Istanbulin yli.

Ilta meni arvatenkin myöhäiseen ja Nokkela nukkuikin rattaissa ja Vekkuli isin sylissä juhlan viime hetket ja "kotimatkan". Juhlat eivät tosin Nokkelaa juuri haitanneet, sillä hän ponkaisi ylös puoli seitsemältä aamulla. Istanbuliin ei siis todellakaan menty nukkumaan! :)  Aamurutiinit olivat lähestulkoon samat kuin edellisenäkin aamuna. Aamupalalla oli hauska pongailla ilmaan nousevia lentokoneita, joita tasaisena virtana liukui talojen kattojen yli. Sunnuntaiaamuna pysyttelimme majapaikassamme ja vaihteeksi muut tulivat sinne. Vierailimme lyhyesti tulevan kälyni isovanhempien luona ja siitä jatkoimme matkaa Bosporinsalmen risteilylle.

Kävimme ennen risteilyä lounastamassa keskustassa ja isi pääsi maistamaan aitoa iskenderiä.

Lounasravintolamme etuoikealla.

Risteily oli mukavaa vaihtelua ja tuulen ansiosta paatissa ei ollut edes kovin kuuma.

Vastaavanlaisella, mutta isommalla paatilla kuljetaan kuin kuvassa näkyy.

Tuolla se silta sitten on.

Hauska kuva. Osoittaako sormi kuvattua linnaketta Aasian puolella vai ohikulkevaa laivaa?

Risteilyn jälkeen kävelimme takaisin autolle ja suuntasimme kohti ostoskeskusta. Tosin kohteena oleva ostoskeskus ehti vaihtua matkan aikana, sillä keskustassa alkanut jalkapallopeli tukki keskustan aivan täysin. Faneja oli liikkeellä paljon ja kannustus kuului kauas. Hieman erilainen meininki peleissä kuin täällä kotosuomessa. Ostoskeskukseen päästyämme Vekkuli siirtyi miesten kanssa yläkertaan Fun osastolle, Nokkela tuli kantorinkassa naisten mukana ostokierrokselle. Ostoskeskukset yleensä ovat Istanbulissa aivan toista luokkaa kuin täällä meillä. Se mikä meillä on ostoskeskus on kooltaan vain esim. lasten osasto Istanbulissa. Eli aika tarkkaan piti tietää etukäteen, mitä etsitään, ennen kuin lähdettiin mihinkään hortoilemaan. Ja ihan vain katselemaan sinne ei voi lähteä, tai no voisi, mutta täytyisi olla joku päämäärä, mitä katsoa (kengät, kosmetiikka, lelut jne).

Vekkuli pääsi mm. karusellin kyytiin.

Tärkeä tehtävä: kaikki biljardikeppien päät piti liiduttaa.

Tämäkin ilta vierähti äkkiä kymmeneen ennen kuin pääsimme ostoskeskuksesta ulos. Tällaisissa on ihan hauska joskus käydä, mutta kotimaahan tällaisia ei kyllä kaipaa. Pieni on kaunista monella tapaa. :)

Maanantaina aamusta suuntasimme aamupalan jälkeen välittömästi tulevan kälyni vanhempien asuinalueelle, koska tytöt halusivat ehdottomasti nähdä ankat. Jo aamutuimaan oli todella lämmintä ja varjoa haki mielellään hetken auringossa olon jälkeen. Alueella oli aivan ihastuttava kahvila veden ääressä, jossa jäätelöt maistuivat ihanille. Samalla pystyi katselemaan ankkoja, joka tuntui tytöille ainakin olevan todella tärkeä juttu. Alueen lasten kiipeilytelineet, liukumäet yms jäivät kokematta, koska käytettävissä ei ollut kovin paljoa aikaa ennen lentokentälle siirtymistä. Keskityimme siis täysillä ankkoihin tällä kertaa.

Katso äiti! Täältä tulee yksi!

Tuolla! Tonne se meni.

Nautiskelemassa aamujätskeistä.

Halien ja pusujen jälkeen siirryimme autoon ja kohti lentokenttää. Edessä oli laukkujen luovutus ja passien tarkastus. Paikat olimme varanneet jo edellisiltana hyvissä ajoin, ettemme jäisi koneesta. Täällä on hyvin tyypillistä ylibuukata koneita, joten lisäpäivä Turkissa olisi voinut olla mahdollinen, jos check-inin olisi jättänyt kentälle. Kentällä meitä hauskuutti tapahtumasarja laukkujen luovutuksessa. Menimme siis porukalla luovuttamaan laukkuja tädille, koska olimme koko porukka samalla varauksellakin. Täti katsasti kaikkien liput ja kyseli, mistä olemme Istanbuliin tulleet. No Suomesta tietenkin (niin kuin niissä passeissakin lukee). Täti kysyi myös laukkujen lukumäärää ja yhteismääräksi luettelimme 6, joista 4 oli matkalaukkua, 1 rinkka ja 1 rattaat. Lisäksi mainitsimme, että Vekkulin pingviini(matkalaukku) ei menisi ruumaan vaan tulisi kabiiniin, koska hän katseli lukuisia laukkujamme tiskin ylitse vähän väliä. Virkailija kysyi tätä muutamaan otteeseen ja vastaukseksi annoimme aina saman litanian, 6 laukkua ruumaan, pingviini ei mene ruumaan. Lopulta, kun kaikki laukut oli laitettu hihnalle, virkailija totesi, että pingviini täytyisi kuitenkin punnita ja tarkistaa, että se olisi ok tms. Itsehän tässä vaiheessa jo tuskan hiki otsalla aloin laskea, mitä kaikkea Vekkulin laukussa oli ja ylittäisivätkö ne sen sallitun 8kg vai eivät (dvd-soitin, kirjoja, väritysvälineet, puuhakortit, lämpimät vaatteet Suomeen jne). Samalla, kun pingviiniä nostettiin maasta, virkailijan silmät ja suu rävähtivät ammolleen. "Ei tuota tarvitse punnita.Minä luulin, että teillä oli mukana oikea pingviini!". Ihan pikkuisen porukka repesi siinä kohti. Vaikka tulemmekin Suomesta, niin ei me sentään ehkä oikeaa pingviiniä kuskattaisi mukana. Sitä paitsi nehän asuvat etelässä, eivät pohjoisessa. :) No virkailijakin myönsi monenlaista nähneensä ja luuli ettei enää mikään voisi yllättää, kunnes me satuimme paikalle. Toivottavasti tilanne naurattaa myös virkailjaa yhtä pitkään kuin meitä. :)

Lentokentällä tarkistamassa lähtöporttia. Nokkela istuu ostoskärryissä, Vekkuli yrittää kärryjen alle istumaan samalla pingviiniä vetäen.

Lentomatka sujui hyvin ja lentokoneruoka oli hyvää. Näihin lentoihin kuului nyt jo harvinaisemmaksi tulleet ruoat ja ne maistuivat kyllä molempiin suuntiin. Matkan määränpään lähestymisen huomasi laskeutumisen lisäksi myös siitä, että lentokoneen ikkunat alkoivat olla aiva märät. Niinpä niin. Tervetuloa sateiseen Helsinkiin, lämpötilaan +14. Onneksi laukusta sai nopeasti hupparit ja pipat päälle, ettei ihan t-paitasillaan tarvinnut autoa lähteä hakemaan. Kaiken kaikkiaan onnistunut reissu, vaikka kovasti väsynyttä porukka olikin kotiin päästyään.