Elokuun Istanbul

Istanbul elokuussa on yhdellä sanalla kuvattuna KUUMA! Lämpötilat huitelivat päivällä varjossa 35 asteen hujakoilla ja auringossa tietysti ihan omilla kymmenluvuillaan. Tytöt näyttivät koko ajan siltä, kuin olisivat juuri tulleet suihkusta, sillä hiukset olivat koko ajan läpimärät. Haasteena olikin yrittää saada tytöt juomaan niin paljon kuin he oikeasti kuluttivat.

Matkalle lähdön syynä oli veljeni kihlajaiset, jotka vietettiin Istanbulissa. Pitkän matkan vuoksi emme lähteneet yhden päivän reissulle, vaan pitkäksi viikonlopuksi. Matkaan lähdimme kotoa siis perjantaina heti aamusta, jotta ehdimme Helsingistä klo 13.20 lähtevään koneeseen. Perillä olimme noin viiden maissa, mutta passintarkastus jonottamisineen oli pitkä ja hikinen urakka, etenkin kun juotavaa ei ollut yhtään ja lapset alkoivat väsyä. Lopulta kuitenkin passit saatiin tarkastettua, laukut ja viimein myös rattaat napattua mukaan ja pääsimme lentokentältä kohti perjantai-illan kahvittelutilaisuutta.Perjantaina tapasimme siis tulevan kälyni lähimmän suvun rennon kahvittelun merkeissä hänen vanhempiensa kotona, jossa myös veljeni ja vanhempani yöpyivät. (Olimme siis koko lähisuvun voimin liikkeelle, ei pelkästään meidän poppoo.) Meidän perhe puolestaan yöpyi tulevan kälyni veljen luona, koska samaan paikkaan emme kaikki mitenkään olisi mahtuneet. Järjestely toimi näin ihan hyvin.

Kuva vanhempien parvekkeelta.

Tämä asuinalue oli noin 5000 asukkaan alue.

Lauantaiaamu valkeni varhain. Ensin minareettitorneista kajautettiin rukouskutsu ennen viittä aamulla, johon tietysti koko porukka heräsi. Onneksi unen päästä saatiin vielä kuitenkin kiinni vähäksi aikaa, kunnes kuuden aikaan Nokkela viimein päätti, että nyt on nukuttu tarpeeksi. Aamusuihkut ja viilentelyt heti heräämisen päälle (yölläkin oli todella kuuma) ja saatiin talon väkikin hereille. Aurinkorasvat pintaan ja aamupalalle. Aamupalaksi syötiin perinteiseen turkkilaiseen tapaan vihanneksia, leipää ja juustoja. Lisäksi maistoimme myös paikallista makkaraa. Sitten ehdimmekin jo ulkoilemaan. Tähän aikaan toisessa paikassa vasta heräiltiin, joten meillä ei ollut kiirettä vaihtaa paikkaa. Tytöt pääsivätkin heti tutustumaan alueen (suljettu muutaman kerrostalon, noin 1500 hengen asuinalue) leikkipaikkaan ja riemu oli ylimmillään.

Yleisilme yöpymispaikkamme lähistöltä.

Lähempänä yhtätoista siirryimme sitten perjantai-illan paikkaan, jossa Nokkela pongasi välittömästi oveen viereen pysäköidyn polkupyörän, jota oli päästävä testaamaan.

Häh, miksi tämä ei liiku?

Tämän jälkeen alkoikin olla jo kiire kampaajalle, jonne kaikki naiset hävisivätkin vauhdilla. Neidit toki jäivät pitämään herratkin kiireisinä, mutta kaikki muut naiset suuntasivat kulkunsa kohti kampaamoa. Mielenkiintoinen kokemus, ei voi muuta sanoa. Kaikki kampaajat olivat miehiä. Kampaamossa oli töissä vain kaksi naista, toinen teki manikyyrejä, toinen meikkasi. Kampaajat käyttivät leikiten kahta hiustenkuivaajaa yhtä aikaa, napsivat hiuspinnejä paidoistaan ja jalkojen väli oli oiva säilytyspaikka hiustenkuivaajalle tai lakkapurkille, mikäli hetkellisesti tarvitsi kahta kättä hiusten käsittelyyn. Englantia paikassa ei puhunut kukaan, mutta elekieli ja englannista turkiksi muunnettu selitys auttoivat lopputuloksen syntymiseen. Kampaukset olivat kauniita, vaikka ne eivät ihan ehkä sitä olleet mitä haettiin. Pääasia, että istuivat kantajilleen. :)

Illan juhliin siirryimme bussikuljetuksella, jossa satuimme osumaan myös pienimuotoiseen ruuhkaan, koska juhlapaikka sijaitsi Istanbulin keskustassa.

Sujuvasti moottoritiellä.

Lähestymme keskustaa...

Illan juhlista on paljon kuvia, mutta ne jääköön täällä julkaisematta. Yksi tyttöjen illan viihdykkeistä oli hankkimani puuhapaketti. Tehtäväkortteja, joita pystyi tekemään valkotaulukynällä. Kortit ovat uudelleen käytettävissä, kunhan kynän jäljet vain pyyhkii pois. En olisi uskonut näiden saavan aikaan tällaista keskittymistä, mutta ne pelastivat loppuillan, kun ei tanssia enää jaksettu.

Puuhakortit työn alla.

Maisema juhlapaikan terassilta Istanbulin yli.

Ilta meni arvatenkin myöhäiseen ja Nokkela nukkuikin rattaissa ja Vekkuli isin sylissä juhlan viime hetket ja "kotimatkan". Juhlat eivät tosin Nokkelaa juuri haitanneet, sillä hän ponkaisi ylös puoli seitsemältä aamulla. Istanbuliin ei siis todellakaan menty nukkumaan! :)  Aamurutiinit olivat lähestulkoon samat kuin edellisenäkin aamuna. Aamupalalla oli hauska pongailla ilmaan nousevia lentokoneita, joita tasaisena virtana liukui talojen kattojen yli. Sunnuntaiaamuna pysyttelimme majapaikassamme ja vaihteeksi muut tulivat sinne. Vierailimme lyhyesti tulevan kälyni isovanhempien luona ja siitä jatkoimme matkaa Bosporinsalmen risteilylle.

Kävimme ennen risteilyä lounastamassa keskustassa ja isi pääsi maistamaan aitoa iskenderiä.

Lounasravintolamme etuoikealla.

Risteily oli mukavaa vaihtelua ja tuulen ansiosta paatissa ei ollut edes kovin kuuma.

Vastaavanlaisella, mutta isommalla paatilla kuljetaan kuin kuvassa näkyy.

Tuolla se silta sitten on.

Hauska kuva. Osoittaako sormi kuvattua linnaketta Aasian puolella vai ohikulkevaa laivaa?

Risteilyn jälkeen kävelimme takaisin autolle ja suuntasimme kohti ostoskeskusta. Tosin kohteena oleva ostoskeskus ehti vaihtua matkan aikana, sillä keskustassa alkanut jalkapallopeli tukki keskustan aivan täysin. Faneja oli liikkeellä paljon ja kannustus kuului kauas. Hieman erilainen meininki peleissä kuin täällä kotosuomessa. Ostoskeskukseen päästyämme Vekkuli siirtyi miesten kanssa yläkertaan Fun osastolle, Nokkela tuli kantorinkassa naisten mukana ostokierrokselle. Ostoskeskukset yleensä ovat Istanbulissa aivan toista luokkaa kuin täällä meillä. Se mikä meillä on ostoskeskus on kooltaan vain esim. lasten osasto Istanbulissa. Eli aika tarkkaan piti tietää etukäteen, mitä etsitään, ennen kuin lähdettiin mihinkään hortoilemaan. Ja ihan vain katselemaan sinne ei voi lähteä, tai no voisi, mutta täytyisi olla joku päämäärä, mitä katsoa (kengät, kosmetiikka, lelut jne).

Vekkuli pääsi mm. karusellin kyytiin.

Tärkeä tehtävä: kaikki biljardikeppien päät piti liiduttaa.

Tämäkin ilta vierähti äkkiä kymmeneen ennen kuin pääsimme ostoskeskuksesta ulos. Tällaisissa on ihan hauska joskus käydä, mutta kotimaahan tällaisia ei kyllä kaipaa. Pieni on kaunista monella tapaa. :)

Maanantaina aamusta suuntasimme aamupalan jälkeen välittömästi tulevan kälyni vanhempien asuinalueelle, koska tytöt halusivat ehdottomasti nähdä ankat. Jo aamutuimaan oli todella lämmintä ja varjoa haki mielellään hetken auringossa olon jälkeen. Alueella oli aivan ihastuttava kahvila veden ääressä, jossa jäätelöt maistuivat ihanille. Samalla pystyi katselemaan ankkoja, joka tuntui tytöille ainakin olevan todella tärkeä juttu. Alueen lasten kiipeilytelineet, liukumäet yms jäivät kokematta, koska käytettävissä ei ollut kovin paljoa aikaa ennen lentokentälle siirtymistä. Keskityimme siis täysillä ankkoihin tällä kertaa.

Katso äiti! Täältä tulee yksi!

Tuolla! Tonne se meni.

Nautiskelemassa aamujätskeistä.

Halien ja pusujen jälkeen siirryimme autoon ja kohti lentokenttää. Edessä oli laukkujen luovutus ja passien tarkastus. Paikat olimme varanneet jo edellisiltana hyvissä ajoin, ettemme jäisi koneesta. Täällä on hyvin tyypillistä ylibuukata koneita, joten lisäpäivä Turkissa olisi voinut olla mahdollinen, jos check-inin olisi jättänyt kentälle. Kentällä meitä hauskuutti tapahtumasarja laukkujen luovutuksessa. Menimme siis porukalla luovuttamaan laukkuja tädille, koska olimme koko porukka samalla varauksellakin. Täti katsasti kaikkien liput ja kyseli, mistä olemme Istanbuliin tulleet. No Suomesta tietenkin (niin kuin niissä passeissakin lukee). Täti kysyi myös laukkujen lukumäärää ja yhteismääräksi luettelimme 6, joista 4 oli matkalaukkua, 1 rinkka ja 1 rattaat. Lisäksi mainitsimme, että Vekkulin pingviini(matkalaukku) ei menisi ruumaan vaan tulisi kabiiniin, koska hän katseli lukuisia laukkujamme tiskin ylitse vähän väliä. Virkailija kysyi tätä muutamaan otteeseen ja vastaukseksi annoimme aina saman litanian, 6 laukkua ruumaan, pingviini ei mene ruumaan. Lopulta, kun kaikki laukut oli laitettu hihnalle, virkailija totesi, että pingviini täytyisi kuitenkin punnita ja tarkistaa, että se olisi ok tms. Itsehän tässä vaiheessa jo tuskan hiki otsalla aloin laskea, mitä kaikkea Vekkulin laukussa oli ja ylittäisivätkö ne sen sallitun 8kg vai eivät (dvd-soitin, kirjoja, väritysvälineet, puuhakortit, lämpimät vaatteet Suomeen jne). Samalla, kun pingviiniä nostettiin maasta, virkailijan silmät ja suu rävähtivät ammolleen. "Ei tuota tarvitse punnita.Minä luulin, että teillä oli mukana oikea pingviini!". Ihan pikkuisen porukka repesi siinä kohti. Vaikka tulemmekin Suomesta, niin ei me sentään ehkä oikeaa pingviiniä kuskattaisi mukana. Sitä paitsi nehän asuvat etelässä, eivät pohjoisessa. :) No virkailijakin myönsi monenlaista nähneensä ja luuli ettei enää mikään voisi yllättää, kunnes me satuimme paikalle. Toivottavasti tilanne naurattaa myös virkailjaa yhtä pitkään kuin meitä. :)

Lentokentällä tarkistamassa lähtöporttia. Nokkela istuu ostoskärryissä, Vekkuli yrittää kärryjen alle istumaan samalla pingviiniä vetäen.

Lentomatka sujui hyvin ja lentokoneruoka oli hyvää. Näihin lentoihin kuului nyt jo harvinaisemmaksi tulleet ruoat ja ne maistuivat kyllä molempiin suuntiin. Matkan määränpään lähestymisen huomasi laskeutumisen lisäksi myös siitä, että lentokoneen ikkunat alkoivat olla aiva märät. Niinpä niin. Tervetuloa sateiseen Helsinkiin, lämpötilaan +14. Onneksi laukusta sai nopeasti hupparit ja pipat päälle, ettei ihan t-paitasillaan tarvinnut autoa lähteä hakemaan. Kaiken kaikkiaan onnistunut reissu, vaikka kovasti väsynyttä porukka olikin kotiin päästyään.