Mörkö

Voi mörkö sentään. Mielikuvitus on nyt päässyt sille asteelle, että nyt nähdään ja kuullaan jo mörköjäkin. Myös erilaiset hirviöt ovat taustalla mukana. Viikko sitten meillä oli mörkö kylässä aina öisin. Vekkuli syöksyi keskellä yötä äidin ja isän viereen turvaan (johon sitten käytännössä heti sammui). Tätä tapahtui kolmena peräkkäisenä yönä. Ei siinä mitään pahaa ole ja toisaalta on ihan kivakin, että Vekkuli vieressä köllii (etenkin, kun ei enää nykyisin juurikaan potki tai pyöri).

Mummin kanssa mörkö tuli sitten jotenkin puheeksi. Että sen takia on vaihdettu sänkyä keskellä yötä. Mummin kysellessä lisää möröstä Vekkuli kertoi aika yksityiskohtaisestikin miltä se näytti. Mörkö on kuulemma ruskea ja sillä on ruskeat, pitkät ja terävät hampaat. Se lymyilee sängyn alla ja se on pelottava. Onneksi olimme juuri lukeneet satua pingviinistä, joka oli lopulta vain yksinäinen eikä eksynyt niinkuin alkuperäinen olettamus oli. Aloimme sitten puhua, että mitäs jos mörkö onkin vain yksinäinen ja kaipaa Vekkulista itselleen kaveria? Eihän se mörkö ole paha tai ilkeä, vaikka sattuisikin olemaan pelottavan näköinen. Voihan joku ihminenkin näyttää pelottavalta, mutta olla kuitenkin todella mukava ja kiltti.

Samana iltana Vekkuli ilmeisesti työsti ajatusta vielä, koska jossain leikkinsä välissä tuli selittämään, että mörkö lähti metsään, omaan kotiinsa. Metsä on kuulemma kaukana ja siellä on pimeää. Tuohon päättyi mörön retket tällä erää. Yöt on nyt nukuttu taas hyvin ja ei pelota jäädä iltaisin yksin pimeään huoneeseen unta odottamaan. Ilmeisesti yksinäinen mörkö osui ja upposi tällä kertaa paremmin kuin hyvin. Ei auta taas kuin kiittää kirjastoauton valikoimaa ja osaavaa henkilökuntaa meidän laajasta ja idearikkaasta satuvalikoimasta!