Nokkelan synttäreiden aikaan Vekkulia alkoi suunnattomasti vaivata se, milloin hänellä sitten on synttärit. Koska se helmikuu oikein on? Ja milloin minulle lauletaan? Vuoden alussa sitten keskusteltiin aiheesta synttärit ja kysyin, haluaako Vekkuli pitää kaverisynttäreitä. Vastaus oli tietysti heti, että haluan. Kysyin sitten, että no ketäs kavereita sinä sitten haluaisit nillle kaverisynttäreille kutsua. Vastaus tuli saman tien: "Alvinin, Stellan ja L-mummin." Sen verran tätä avattakoon, että Alvin on ihastuttava herrasmies mallia ranskanbulldog ja Stella kaunis irlanninsetterineito. :D
Näitä koiruuksia kävimmekin viikko sitten pääkaupunkiseudulla katsomassa. Tytöt olivat koirista varsin haltioissaan ja koiratkin tuntuivat neitokaisista tykkäävän. Ilmeisesti oli sopivasti rapsutusta ja silitystä tarjolla! Kiitos vain A & L & L vierailusta! Samalla kävimme myös äidin opiskelukavereita katsomassa. Siinähän se ilta ja aamupäivä vierähtikin nopsasti, kun tutkittiin V:n leikkikaluja. Ne kun olivat hieman erilaisia kuin kotona. Nukahtaminen meinasi mennä vaikeaksi, kun nukuttiin isossa sängyssä kaikki kolme. Naurua ja kikatusta riitti vaikka muille jakaa. Rauhoittuminen onnistui vasta, kun äiti törkeästi kiilasi tyttöjen väliin. Kaikin puolin kuitenkin mukava reissu. Kiitos myös S & V ylläpidosta! Välillä on mukava tehdä pikavierailuita ettei aina kaikki ole niin pitkälle suunniteltua. Tämänkin reissun idea syntyi keskiviikkona, kun isin piti jollain vempeleellä päästä laivaan lauantaina. Me tyttöjen kanssa päätettiin sitten lähteä isiä viemään ja kyläillä vähän samalla. Vekkuli muisti lauantaista kysyttäessä aina mainita, että mennään Alvinia ja Stellaa katsomaan. Nokkela puolestaan totesi tähän aina, että "isi laivaan laitetaan". :)
Viime viikko kaikkinensa oli hiukan erilainen viikko. Vekkuli kömpi käytännössä joka yö väliimme ja usein sieltä aamulla löytyi myös Nokkela. Monesti sitä itse tunsikin heränneensä jyrän alta, kun kahden sijaan samassa sängyssä nukkuu ahtautuneena neljä. Kysyin torstaina sitten Vekkulilta, mikä hänet yöllä oli herättänyt ennen kuin meidän väliin tuli. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "Minä heräsin L-mummin kuorsaukseen. Se kuului tänne asti!"
Lauantaina lähdimmekin koko perheellä pitkästä aikaa uimaan. Tytöt olivat asiasta kyllä varsin täpinöissään. Edellisenä iltana jo kaivettiin uikkarit ja pyyhkeet esille, että varmasti sitten päästään uimaan aamusta. Vekkuli harjoitteli jo vähän uimista, mutta jonkunlainen kellutus on vielä tarpeen, muuten mennään pinnan alle. Reippaasti hän kuitenkin laski liukumäkeä ihan yksin ja pääasiassa molskittiin. Aiemmin kiinnostus oli enemmän lutraushenkistä. Vesipeuhuloista on siis jotain jäänyt mieleenkin. Nokkela puolestaan on melkoinen vesipeto. Hän itse kävi hakemassa käsikellukkeet ja ne kädessä pystyi hienosti jo uimaan. Kävimme myös isommassa altaassa ja käsikellukkeet riittivät hyvin pitämään Nokkelan pinnan yläpuolella. Lisää harjoitusta ja nuorempikin ui jo ilman kellukkeita. :)
Uimahallissa Vekkuli kovasti kummasteli erästä tätiä, jolta puuttui toinen jalka. Kummastus kulminoitui lähinnä siihen, miksi jalka oli poikki, miksi siinä ei ollut kipsiä? Yritin selittää, että joskus sattuu erilaisia onnettomuuksia ja jos onnettomuus on tarpeeksi paha, ei kipsi enää auta. Jossain määrin tämä selitys sitten riittikin, vaikka jäikin mietityttämään selvästi. Ennen uimaan menoa päätimme kuitenkin vähän lämmitellä saunassa ja tämä samainen täti sattui olemaan samassa saunassa. Vekkulihan ei saanut silmiään irti tädistä ja oli varsin hämmentyneen oloinen. Täti katseli sitten samalla mitalla takaisin ja hymähteli. Äidin tehtäväksi jäi sitten kertoa, että tämä jalka-asia nyt kovasti Vekkulia ihmetyttää. Täti kertoikin sitten, että oli muutama vuosi sitten kiireessä ylittänyt katsomatta tien ja jäänyt auton alle. Kävely onnistui proteesin avulla, mutta uimahallissa proteesia ei voinut käyttää, vaan piti kulkea keppien kanssa. Tädillä oli itsellään 4 ja 6 -vuotiaat pojat, joten kummastelut ja kysymykset taisivat olla varsin tuttuja, kun tarinaa riitti sitten kummastelujen jälkeenkin. Tämä kaikki sai kuitenkin Vekkulin pohtimaan, miksi täti oli kiireellä ylittänyt tietä ja miksi täti ei ollut katsonut, tuleeko autoja. Lisäksi vielä tänäänkin Vekkuli muisti sanoa, että "onneksi me muistetaan katsoa, tuleeko autoja, ennen kuin ylitetään tie. Meidän jaloille ei onneksi satu mitään onnettomuuksia."
Sunnuntaina kävimme sitten pulkkamäessä ja hieman harjoittelemassa hiihtämistä. Vekkulin hiihtointo lopahti ensimmäiseen metriin ja yrityskään ei luonnistunut. Nokkela puolestaan rimpuili ensimmäiset pari metriä ja hiihti sen jälkeen sujuvasti ilman sauvoja. Samalla Vekkuli parkui vieressä, että hän haluaa isona osata hiihtää. No, ei auta kuin yrittää uudestaan joku toinen päivä, vähän aiemmin ennen ruoka-aikaa kuin tällä erää. Parempi vähän kerrassaan sen aikaa, kun on kivaa, kuin väkisin pari tuntia kerrallaan. Illasta tytöt pääsivätkin oikein talven riemuihin. Tytöt valloittivat taloyhtiön pihan lumikasoja ja nauru raikui kauas. Pyllymäki ja erilaiset kaivaukset kasoissa olivat varsin hienoa ajanvietettä. Sivustaseuraajan asemassa tuli selkeästi tunne, että nyt tytöt ovat todella löytäneet talven riemut. Ilmeet, äänet ja touhut olivat todella sen mukaisia. Tuon fiiliksen ja muiston kun saisi ylläpidettyä koko talven läpi!
Näitä koiruuksia kävimmekin viikko sitten pääkaupunkiseudulla katsomassa. Tytöt olivat koirista varsin haltioissaan ja koiratkin tuntuivat neitokaisista tykkäävän. Ilmeisesti oli sopivasti rapsutusta ja silitystä tarjolla! Kiitos vain A & L & L vierailusta! Samalla kävimme myös äidin opiskelukavereita katsomassa. Siinähän se ilta ja aamupäivä vierähtikin nopsasti, kun tutkittiin V:n leikkikaluja. Ne kun olivat hieman erilaisia kuin kotona. Nukahtaminen meinasi mennä vaikeaksi, kun nukuttiin isossa sängyssä kaikki kolme. Naurua ja kikatusta riitti vaikka muille jakaa. Rauhoittuminen onnistui vasta, kun äiti törkeästi kiilasi tyttöjen väliin. Kaikin puolin kuitenkin mukava reissu. Kiitos myös S & V ylläpidosta! Välillä on mukava tehdä pikavierailuita ettei aina kaikki ole niin pitkälle suunniteltua. Tämänkin reissun idea syntyi keskiviikkona, kun isin piti jollain vempeleellä päästä laivaan lauantaina. Me tyttöjen kanssa päätettiin sitten lähteä isiä viemään ja kyläillä vähän samalla. Vekkuli muisti lauantaista kysyttäessä aina mainita, että mennään Alvinia ja Stellaa katsomaan. Nokkela puolestaan totesi tähän aina, että "isi laivaan laitetaan". :)
Viime viikko kaikkinensa oli hiukan erilainen viikko. Vekkuli kömpi käytännössä joka yö väliimme ja usein sieltä aamulla löytyi myös Nokkela. Monesti sitä itse tunsikin heränneensä jyrän alta, kun kahden sijaan samassa sängyssä nukkuu ahtautuneena neljä. Kysyin torstaina sitten Vekkulilta, mikä hänet yöllä oli herättänyt ennen kuin meidän väliin tuli. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "Minä heräsin L-mummin kuorsaukseen. Se kuului tänne asti!"
Lauantaina lähdimmekin koko perheellä pitkästä aikaa uimaan. Tytöt olivat asiasta kyllä varsin täpinöissään. Edellisenä iltana jo kaivettiin uikkarit ja pyyhkeet esille, että varmasti sitten päästään uimaan aamusta. Vekkuli harjoitteli jo vähän uimista, mutta jonkunlainen kellutus on vielä tarpeen, muuten mennään pinnan alle. Reippaasti hän kuitenkin laski liukumäkeä ihan yksin ja pääasiassa molskittiin. Aiemmin kiinnostus oli enemmän lutraushenkistä. Vesipeuhuloista on siis jotain jäänyt mieleenkin. Nokkela puolestaan on melkoinen vesipeto. Hän itse kävi hakemassa käsikellukkeet ja ne kädessä pystyi hienosti jo uimaan. Kävimme myös isommassa altaassa ja käsikellukkeet riittivät hyvin pitämään Nokkelan pinnan yläpuolella. Lisää harjoitusta ja nuorempikin ui jo ilman kellukkeita. :)
Uimahallissa Vekkuli kovasti kummasteli erästä tätiä, jolta puuttui toinen jalka. Kummastus kulminoitui lähinnä siihen, miksi jalka oli poikki, miksi siinä ei ollut kipsiä? Yritin selittää, että joskus sattuu erilaisia onnettomuuksia ja jos onnettomuus on tarpeeksi paha, ei kipsi enää auta. Jossain määrin tämä selitys sitten riittikin, vaikka jäikin mietityttämään selvästi. Ennen uimaan menoa päätimme kuitenkin vähän lämmitellä saunassa ja tämä samainen täti sattui olemaan samassa saunassa. Vekkulihan ei saanut silmiään irti tädistä ja oli varsin hämmentyneen oloinen. Täti katseli sitten samalla mitalla takaisin ja hymähteli. Äidin tehtäväksi jäi sitten kertoa, että tämä jalka-asia nyt kovasti Vekkulia ihmetyttää. Täti kertoikin sitten, että oli muutama vuosi sitten kiireessä ylittänyt katsomatta tien ja jäänyt auton alle. Kävely onnistui proteesin avulla, mutta uimahallissa proteesia ei voinut käyttää, vaan piti kulkea keppien kanssa. Tädillä oli itsellään 4 ja 6 -vuotiaat pojat, joten kummastelut ja kysymykset taisivat olla varsin tuttuja, kun tarinaa riitti sitten kummastelujen jälkeenkin. Tämä kaikki sai kuitenkin Vekkulin pohtimaan, miksi täti oli kiireellä ylittänyt tietä ja miksi täti ei ollut katsonut, tuleeko autoja. Lisäksi vielä tänäänkin Vekkuli muisti sanoa, että "onneksi me muistetaan katsoa, tuleeko autoja, ennen kuin ylitetään tie. Meidän jaloille ei onneksi satu mitään onnettomuuksia."
Sunnuntaina kävimme sitten pulkkamäessä ja hieman harjoittelemassa hiihtämistä. Vekkulin hiihtointo lopahti ensimmäiseen metriin ja yrityskään ei luonnistunut. Nokkela puolestaan rimpuili ensimmäiset pari metriä ja hiihti sen jälkeen sujuvasti ilman sauvoja. Samalla Vekkuli parkui vieressä, että hän haluaa isona osata hiihtää. No, ei auta kuin yrittää uudestaan joku toinen päivä, vähän aiemmin ennen ruoka-aikaa kuin tällä erää. Parempi vähän kerrassaan sen aikaa, kun on kivaa, kuin väkisin pari tuntia kerrallaan. Illasta tytöt pääsivätkin oikein talven riemuihin. Tytöt valloittivat taloyhtiön pihan lumikasoja ja nauru raikui kauas. Pyllymäki ja erilaiset kaivaukset kasoissa olivat varsin hienoa ajanvietettä. Sivustaseuraajan asemassa tuli selkeästi tunne, että nyt tytöt ovat todella löytäneet talven riemut. Ilmeet, äänet ja touhut olivat todella sen mukaisia. Tuon fiiliksen ja muiston kun saisi ylläpidettyä koko talven läpi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti