Kaupunki säästää ja suurin osa päiväkodeista on kiinni joulusta loppiaiseen. Niin myös meidän oma päiväkoti. Koska lomat eivät kasva puissa joutuivat meidän tytöt muutamaksi päiväksi varapäikkyyn, että töihinmeno onnistui. Varapäikky on kooltaan huomattavasti isompi kuin meidän oma päikky, sillä siellä yhden ryhmän koko vastaa suurin piirtein sitä, mitä meidän oma päikky kokonaisuudessaan on. Näin päivystävänä päiväkotina hoitoon on kerääntynyt useista eri päiväkodeista porukkaa ja ryhmät onkin sitten vähän jaettu päiväkotien mukaan, ei iän tai normaalin ryhmäjaon mukaan. Meidän tytöt pääsivät Metsätonttujen ryhmään.
Aamulla hieman jännitti hoitoon lähtö ja kovasti kummasteltiin, miksi mennäänkin nyt uuteen päikkyyn. Vastassa ollut täti oli kuitenkin kovin mukava ja nimilaput paidoissa tytöt sitten lähtivät eteenpäin ja unohtivat vilkuttaakin. Eli jääminen päiväkotiin onnistui paremmin kuin hyvin. Unikavereita toki puristettiin rintaa vasten kovaa, mutta täysin ennakkoluulottomasti neidit marssivat uusiin tiloihin.
Päivän päätyttyä menimme tyttöjä hakemaan kotiin ja sieltähän ne löytyivät pihalta vierekkäin seisoskelemassa yhden katoksen alta. Nokkela pongasi äidin ensimmäisenä ja iloisena juoksi vastaan. Vekkulikin tuli juosten ja silmät loistaen totesi ensimmäisenä: "Äiti, täällä oli tosi kivaa!" Unikaverit piti hakea mukaan kotiin (Nokkela vaatimalla vaati itse, että kaverit on haettava, niitä ei jätetä), jonka jälkeen pakkauduttiin autoon. Autossa Vekkuli julistikin sitten jo, että "mä en haluu enää tonne uuteen päikkyyn, kun siellä on ihan tylsää." Lyhyen jutustelun jälkeen selvisi, että tylsää oli se, kun ei oikein tuntenut leikkikavereita. Ainoastaan yksi poika omasta päikystä oli ollut myös hoidossa. Eiköhän uusiinkin kasvoihin pian tutustu.
Kotiin tultua tytöillä oli kiljuva nälkä ja vaikka ensi kommentit olivatkin, että "en tykkää tosta" ja "en syö tuota", niin molemmat vetivät pari täyttä lautasellista ruokaa napaan, lisäksi vielä leipää ja banaania. Tästä päättelin, että ruoka päikyssä ei ehkä ollut maistunut ihan niin hyvin kuin omassa päikyssä... :)
Ruoan jälkeen Vekkuli olisi taas halunnut katsoa pikkukonetta (kannettava DVD-soitin). Koska pyhinä kone oli vähän turhankin paljon käytössä ei konetta tänään otettu kaapin päältä alas. Se tosin ei estänyt Vekkulia suostuttelemasta:
V: Isi, olepa nyt järkevä ja anna se pikkukone nyt minulle.
V: Isi, minä kovasti haluaisin nyt katsoa Totoroa.
V: Äiti, minä söin oikein reippaasti ja voisin nyt katsoa pikkukonetta.
Myös Nokkela osoitti hyvät hoksottimensa:
N: Äiti, minä näen tuolla kaapin päällä keksejä.
Myös mummi soitteli ja kyseli Vekkulilta, millainen päivä oli ollut ja oliko kivaa.
V: Joo, oltiin me.
V: Ihan kivaa.
V: Ehdittiin me leikkiäkin. Kaneli ja rotta oli meillä mukana.
V: Yhdellä pojalla oli myös Kaneli mukana. Sen nimi oli Säkrusseli.
V: Me mennään kyllä heti omaan päikkyyn, kun tää uusi päikky menee kiinni.
Aamulla hieman jännitti hoitoon lähtö ja kovasti kummasteltiin, miksi mennäänkin nyt uuteen päikkyyn. Vastassa ollut täti oli kuitenkin kovin mukava ja nimilaput paidoissa tytöt sitten lähtivät eteenpäin ja unohtivat vilkuttaakin. Eli jääminen päiväkotiin onnistui paremmin kuin hyvin. Unikavereita toki puristettiin rintaa vasten kovaa, mutta täysin ennakkoluulottomasti neidit marssivat uusiin tiloihin.
Päivän päätyttyä menimme tyttöjä hakemaan kotiin ja sieltähän ne löytyivät pihalta vierekkäin seisoskelemassa yhden katoksen alta. Nokkela pongasi äidin ensimmäisenä ja iloisena juoksi vastaan. Vekkulikin tuli juosten ja silmät loistaen totesi ensimmäisenä: "Äiti, täällä oli tosi kivaa!" Unikaverit piti hakea mukaan kotiin (Nokkela vaatimalla vaati itse, että kaverit on haettava, niitä ei jätetä), jonka jälkeen pakkauduttiin autoon. Autossa Vekkuli julistikin sitten jo, että "mä en haluu enää tonne uuteen päikkyyn, kun siellä on ihan tylsää." Lyhyen jutustelun jälkeen selvisi, että tylsää oli se, kun ei oikein tuntenut leikkikavereita. Ainoastaan yksi poika omasta päikystä oli ollut myös hoidossa. Eiköhän uusiinkin kasvoihin pian tutustu.
Kotiin tultua tytöillä oli kiljuva nälkä ja vaikka ensi kommentit olivatkin, että "en tykkää tosta" ja "en syö tuota", niin molemmat vetivät pari täyttä lautasellista ruokaa napaan, lisäksi vielä leipää ja banaania. Tästä päättelin, että ruoka päikyssä ei ehkä ollut maistunut ihan niin hyvin kuin omassa päikyssä... :)
Ruoan jälkeen Vekkuli olisi taas halunnut katsoa pikkukonetta (kannettava DVD-soitin). Koska pyhinä kone oli vähän turhankin paljon käytössä ei konetta tänään otettu kaapin päältä alas. Se tosin ei estänyt Vekkulia suostuttelemasta:
V: Isi, olepa nyt järkevä ja anna se pikkukone nyt minulle.
V: Isi, minä kovasti haluaisin nyt katsoa Totoroa.
V: Äiti, minä söin oikein reippaasti ja voisin nyt katsoa pikkukonetta.
Myös Nokkela osoitti hyvät hoksottimensa:
N: Äiti, minä näen tuolla kaapin päällä keksejä.
Myös mummi soitteli ja kyseli Vekkulilta, millainen päivä oli ollut ja oliko kivaa.
V: Joo, oltiin me.
V: Ihan kivaa.
V: Ehdittiin me leikkiäkin. Kaneli ja rotta oli meillä mukana.
V: Yhdellä pojalla oli myös Kaneli mukana. Sen nimi oli Säkrusseli.
V: Me mennään kyllä heti omaan päikkyyn, kun tää uusi päikky menee kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti