Sateinen kesä ja torilta tehdyt huonohkot mansikkaostokset sinetöivät päätöksen mennä keräämään talven mansikat itse. Isillä oli torstaina asiaa työpaikalle, joten samalta suunnalta katsottiin itsepoimintapaikka. Mansikoita löytyi ja ei kun matkaan.
Aloitimme rivin päästä ja tytöt kirmasivat pitkin rivejä, juttelivat muiden mansikoiden kerääjien kanssa ja ennen kaikkea söivät mahansa täyteen mansikoita. Nokkelaa kiinnostivat myös varsin erikoiset valkoiset mansikat (raakileet), joita jossain vaiheessa pienessä ämpärissä oli pohjan täydeltä. Todennäköisesti montaa noista valkoisista ei päätynyt masuun, koska mahakivuilta vältyttiin. Tytöt keräilivät sieltä täältä mansikoita, pistelivät poskeensa ja kun oma keräystahti alkoi tympiä, niin verokarhu iski äidin ämpäreille. Reipas kaksi tuntia vierähti mansikoiden äärellä, kunnes nälkä voitti ja lähdettiin lounaalle mustamakkarabaariin. Vekkuli kyseli keräämisen lomassa, koska oikein mennään loivaa alamäkeä. Yritin selittää, että nyt meidän keräyssuunta on loivaan ylämäkeen ja ihan hetkeen ei kannata kyllä alamäkeen mennä, kun siellä ei ole enää kerättävää. Tuo loiva alamäki vaivasi jonkun aikaa, joten jostain hän on varmasti tuon ilmaisun kuullut ja mietti sopiiko se tähän tilanteeseen.
Tytöt olisivat saaneet kyydin maitokärryillä pellolta autolle, mutta vain Nokkela uskaltautui kyytiin. Vekkulinkin selkeästi teki mieli, mutta aina kysyttäessä vastaus oli ei, en halua kyytiin. Lopulta Nokkela sai vierelleen osan keräämistämme mansikoista. Isot korit kuvassa ovat viereisen penkkirivin tätien keräämiä, joista toinen oli jo yli 80-vuotias. Aika hyvin sen ikäiseltä!
Naama, paita ja housut mansikassa pakkauduimme autoon ja muutaman mutkan kautta kotiin. Ilmeisesti mansikkamaha on pohjaton sillä vielä kotonakin kerätyt mansikat tuntuivat maistuvan, etenkin Nokkelalle.
Aloitimme rivin päästä ja tytöt kirmasivat pitkin rivejä, juttelivat muiden mansikoiden kerääjien kanssa ja ennen kaikkea söivät mahansa täyteen mansikoita. Nokkelaa kiinnostivat myös varsin erikoiset valkoiset mansikat (raakileet), joita jossain vaiheessa pienessä ämpärissä oli pohjan täydeltä. Todennäköisesti montaa noista valkoisista ei päätynyt masuun, koska mahakivuilta vältyttiin. Tytöt keräilivät sieltä täältä mansikoita, pistelivät poskeensa ja kun oma keräystahti alkoi tympiä, niin verokarhu iski äidin ämpäreille. Reipas kaksi tuntia vierähti mansikoiden äärellä, kunnes nälkä voitti ja lähdettiin lounaalle mustamakkarabaariin. Vekkuli kyseli keräämisen lomassa, koska oikein mennään loivaa alamäkeä. Yritin selittää, että nyt meidän keräyssuunta on loivaan ylämäkeen ja ihan hetkeen ei kannata kyllä alamäkeen mennä, kun siellä ei ole enää kerättävää. Tuo loiva alamäki vaivasi jonkun aikaa, joten jostain hän on varmasti tuon ilmaisun kuullut ja mietti sopiiko se tähän tilanteeseen.
Tytöt olisivat saaneet kyydin maitokärryillä pellolta autolle, mutta vain Nokkela uskaltautui kyytiin. Vekkulinkin selkeästi teki mieli, mutta aina kysyttäessä vastaus oli ei, en halua kyytiin. Lopulta Nokkela sai vierelleen osan keräämistämme mansikoista. Isot korit kuvassa ovat viereisen penkkirivin tätien keräämiä, joista toinen oli jo yli 80-vuotias. Aika hyvin sen ikäiseltä!
 |
| Nokkela nauttii mansikkakyydistä. Käsi kävi välillä apajilla... |
Naama, paita ja housut mansikassa pakkauduimme autoon ja muutaman mutkan kautta kotiin. Ilmeisesti mansikkamaha on pohjaton sillä vielä kotonakin kerätyt mansikat tuntuivat maistuvan, etenkin Nokkelalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti