Mörkö

Voi mörkö sentään. Mielikuvitus on nyt päässyt sille asteelle, että nyt nähdään ja kuullaan jo mörköjäkin. Myös erilaiset hirviöt ovat taustalla mukana. Viikko sitten meillä oli mörkö kylässä aina öisin. Vekkuli syöksyi keskellä yötä äidin ja isän viereen turvaan (johon sitten käytännössä heti sammui). Tätä tapahtui kolmena peräkkäisenä yönä. Ei siinä mitään pahaa ole ja toisaalta on ihan kivakin, että Vekkuli vieressä köllii (etenkin, kun ei enää nykyisin juurikaan potki tai pyöri).

Mummin kanssa mörkö tuli sitten jotenkin puheeksi. Että sen takia on vaihdettu sänkyä keskellä yötä. Mummin kysellessä lisää möröstä Vekkuli kertoi aika yksityiskohtaisestikin miltä se näytti. Mörkö on kuulemma ruskea ja sillä on ruskeat, pitkät ja terävät hampaat. Se lymyilee sängyn alla ja se on pelottava. Onneksi olimme juuri lukeneet satua pingviinistä, joka oli lopulta vain yksinäinen eikä eksynyt niinkuin alkuperäinen olettamus oli. Aloimme sitten puhua, että mitäs jos mörkö onkin vain yksinäinen ja kaipaa Vekkulista itselleen kaveria? Eihän se mörkö ole paha tai ilkeä, vaikka sattuisikin olemaan pelottavan näköinen. Voihan joku ihminenkin näyttää pelottavalta, mutta olla kuitenkin todella mukava ja kiltti.

Samana iltana Vekkuli ilmeisesti työsti ajatusta vielä, koska jossain leikkinsä välissä tuli selittämään, että mörkö lähti metsään, omaan kotiinsa. Metsä on kuulemma kaukana ja siellä on pimeää. Tuohon päättyi mörön retket tällä erää. Yöt on nyt nukuttu taas hyvin ja ei pelota jäädä iltaisin yksin pimeään huoneeseen unta odottamaan. Ilmeisesti yksinäinen mörkö osui ja upposi tällä kertaa paremmin kuin hyvin. Ei auta taas kuin kiittää kirjastoauton valikoimaa ja osaavaa henkilökuntaa meidän laajasta ja idearikkaasta satuvalikoimasta!

Elekielielämää

Nokkela ei juuri puhu eikä pukahda toisin kuin siskonsa samassa iässä. Hän on tosin kehittänyt lähes pettämättömän elekielen, jota ymmärtää myös harvemmin näkevät vaari ja mummu. Vessahädän yllättäessä Nokkela pyyhältää vessaan ja saattaa sanoa "ää" mennessään tai sitten tyynesti kävelee potalle istumaan. Jos äiti ei tilanteessa ole hereillä, niin vaippa kastuu. Jos vaatteet ehditään riisua, niin vaipat pysyvät kuivina (sitä kesää odotellessa...). Jos illalla Nokkelalle toteaa, että mennään pesemään hampaat, neiti taapertaa terhakkaasti vessaan, nousee korokkeelle seisomaan ja osoittelee vessan kaappia, jossa hammasharjoja säilytellään. Kun harja on otettu, osoittelee hän hammastahnaa ja nyökyttelee, kun tahnan ottaa kaapista laittaakseen harjaan tahnaa. Jos joku mainitsee sanan suihku, pyyhältää neiti pesuhuoneeseen ja nostelee hihojaan, että minä myös. Jos Nokkelaa pyytää sammuttamaan vessaan palamaan jääneet valot, käy neiti napsauttamassa valot pois päältä. Jos sana pastilli mainitaan, marssii hän päättäväisesti keittiön kaapin luo ja osoittelee ylös (ksylitol-pastillit ovat kaapin päällä).

Monessa suhteessa nyökyttely ja pään puistaminen toimivat parhaiten. Toki osoittelemallakin pystyy selventämään, mitä Nokkelalla juuri nyt on mielessään. Lisäkysymykset ja niihin saadut pään liikkeet tosin yleensä ratkaisevat ongelmat lopullisesti. Ja syliin haluttaessa molemmat kädet nousevat ylös tai jos toivotun sylin kädet on jossain työn touhussa kiedotaan pienet kädet omistavasti jalan ympärille. Jos nälkä on, niin Nokkela vetää hihat itse ylös ja taapertaa keittiöön kolisuttelemaan syöttötuoliaan.

Eläinten ääniä Nokkela jonkun verran jo osaa. Lehmä sanoo "uuu", possu "öh öh" ja koira "au au". Autot päristävät, äiti on useimmiten "äijä" ja rakkaan unilelun löytyessä huudetaan "haa!"."Oho" on yleisimmin käytetty sana. Sitä voi käyttää, jos jotakin putoaa lattialle, jokin kaatuu, itse pyllähtää tai jotakin hassua tapahtuu.

Joskus on toki tilanteita, joissa puheesta olisi selvä apu. Joskus ei yksinkertaisesti voi ymmärtää, mikä toista vaivaa tai mikä on hätänä. Joskus kelloon katsominen auttaa eli nälkä on saattanut yllättää tai väsy. Joskus kiukunpuuskat jäävät mysteereiksi. Eiköhän se puhe sieltä kuitenkin aikanaan tule. Toistaiseksi kommunikointi sujuu varsin mallikkaasti ilman puhettakin.

Nykytaide

V: Äiti, minä haluan nyt maalata vesiväreillä.
M: Selvä, otetaanpa ne sitten esille.
* maalailee tyytyväisenä*
V: Äiti katso! Tällaista on nykytaide!

Nykytaidetta äidille

Nykytaidetta isälle

V: Äiti, sinäkin voisit maalata nykytaidetta. Näin helppoa se on.

Kerhoilun satoa

Kerhossa leikitään paljon. Koska kerholaisiakin on paljon, jaetaan porukkaa pienempiin ryhmiin leikkimään omia leikkejään. Kerhon antia käydään yhdessä sitten kerhon jälkeen innokkaasti läpi.
M: Mitäs tänään teitte kerhossa?
V: Me leikittiin ja sitten olikin jo evästauko.
M: Kävittekö jumppaamassa? (tiistaisin on yleensä jumppavuoro)
V: Ei kukaan ehtiny tänään jumppaamaan. Me vaan leikittiin.
M: No mitäs leikkiä te tänään leikitte? Leikitkö kauppaleikkiä vai prinsessaleikkiä?
V: No en leikkiny kauppaleikkiä, enkä laivaleikkiä. Prinsessaleikki oli jo täynnä, siellä oli jo viisi, niin sitten mä menin Tuukan ja Henrin kanssa pelaamaan.
M: No mitäs te pelasitte?
V: Korppipeliä.

Ystävät ovat myös tärkeitä. Sana ystävä on tullut meille todennäköisesti Mimmi Lehmä ja Varis kirjoista, koska aiemmin kerhokaverit ovat olleet kavereita. Nyt Vekkulilla on ystäviä.
V: Äiti, mä oon Iisan ystävä.
M: Se on hieno juttu. Onko Iisa sinunkin ystäväsi?
V: On se. Mä oon sen ystävä, niin sitten ei tartte olla yksin. Oon mä Janninkin ystävä.

Kun pikkusisko sairastaa ja mummikin on samaan aikaan kipeänä, täytyy turvautua kerhokuljetuksissa kerhokavereihin. Jannin kerhomatka menee käytännössä meidän kotimme ohitse ja heidän kyytiinsä sopi, niin saimme kerhokyydinkin järjestettyä sairasteluista huolimatta. Vekkuli oli aivan täpinöissään siitä, että pääsee Jannin äidin kyydillä kerhoon.
V: Kyllä Jannin äiti on kiltti, kun vie minut kerhoon. Minä pääsen pakettiautolla kerhoon. Istun sitten Jannin vieressä siellä keskellä. Minä itse kyllä kiipeän sinne auton kyytiin. (virne naamalla, joka ulottuu korvasta korvaan)

Kun sitten kerhosta kotiuduttiin vieraan kyydin viemänä ja tuomana, niin suu oli kyllä niin muikeana, että. Ujosteltu ei yhtään vaan matkat oli molempiin suuntiin pulputettu. Ilmeisesti kuljettaja oli saanut ajo-ohjeitakin, kun Vekkuli totesi, että "Kyllä Jannin äiti osasi kääntyä oikeasta kohdasta meille". Kotiin tuotiinkin roppakaupalla energiaa ja iloista mieltä. Se on mahtava juttu, että kyyti saatiin järjestymään.
V: Minä olen kyllä reipas tyttö! Kiipesin ihan itse sinne autoon sisään. Konttasin ensin vähän ja sitten pääsin sisälle. Jannin äiti toi minut sitten kotiinkin.
M: No mitäs te kerhossa sitten teitte?
V: Me mentin metsään! Siellä oli jo muurahaisia. Ne on jo heränny talviunilta. Sitten siellä oli maja. Luontokerholaiset on tehnyt sen majan. Miksi minä en ole luontokerhossa?
M: Luontokerho on maanantaisin ja se on vielä isompien kerho.
V: Se maja oli tehty parista kivestä ja siinä oli katto lumesta. Se oli aika pieni. Piti vuorotellen mennä sisälle. Sitten me jo mentiinkin syömään.
M: Ehdittekö leikkiä tänään?
V: No eei. Me pelattiin vaan. Mä pelasin eka ja Iisa pelas sitten.
M: Okei.
V: Maanantaina makkarat tehtiin, tiistaina tikut vuoltiin, keskiviikkona keitto keitettiin, torstaina tupahan kannettiin, perjantaina perheelle tarjottiin, lauantaina liemi latkittiin ja sunnuntaina suut pyyhittiin. Hyvää ruokahalua! Silleen me sanottiin ennen syömistä. Tiiakin (kerhotäti) opetteli sitä. Tai no, se kyllä jo osasi sen.

3v1kk ja 1v3kk

Tytöistä on tullut monella tapaa isoja. Osataan paljon uusia asioita ja osa taas on opeteltu vähän salakavalasti ja niiden olemassaoloon on havahtunut ihan yllättäen.

Vekkulin suurimmat edistysaskeleet ovat tapahtuneet piirtämisessä, leikkaamisessa ja askartelemisessa. Nykyään Vekkuli askarteleekin täysin omatoimisesti eli piirtää ensin, sitten leikkaa piirtämänsä ja lopuksi sitten liimaa ja sommittelee kuviot paperille. Jopa ihminen näyttää ihmiseltä, joka vielä pari viikkoa sitten tuntui olevan pelkkää kynänkieputusta.

Vasemmalla Nokkela ja keskellä isi. Oikealle piti tehdä talo, mutta usko talontekemiseen loppui kesken.

Ihmiselle piirtyy siis jo pää, kädet, jalat ja jonkinlainen kroppa. Nokkelan kaulassa on punainen rusetti. :)

Toinen etenkin äitiä miellyttävä seikka on värien käyttö. Aikasemmin, jos Vekkuli sai itse päättää, vesiväreistä käytettiin lähinnä mustaa. Välillä piti tehdä sääntöjä, että tähän paperiin ei saa käyttää mustaa lainkaan, seuraavaan sitten taas saa. Nyt näitä sääntöjä ei enää juurikaan tarvita.

Tässä tulosta maalaamisesta kaverin luona

Kun maalaukset on maalattu, niin sitten päästäänkin himohommaan eli leikkaamiseen ja liimaamiseen. Vekkuli on jo erittäin taitava leikkaaja ja loppujen lopuksi varsin pikkutarkatkin leikkaukset onnistuvat jo varsin mallikkaasti. Sommittelun tekeminen on myös osa liimaamisen huvia, että tätä meillä harrastetaan nykyisin ja paljon.

Sommitelma piknikkiä, siilejä, taloja ja lapsia

Nokkela puolestaan on kunnostautunut etenkin pottahommissa. Viikonlopun aikana kastui yhteensä 2 vaippaa! Vaippapyykin määrä on siis pudonnut äkisti alle puoleen ja muutenkin Nokkela itse ilmoittaa, että nyt tarvitsisi potalle päästä. Hän menee vessaan ja huutelee tai sitten vaihtoehtoisesti osoittelee vessaan päin ja tekee itsensä ymmärretyksi. Kerhossa ja kaupungilla ilmoittaa myös hädästään ja yleensä vaippa reissujen aikana on kuiva. Jos jossakin kastuu, niin useimmiten kotona, kun siskon kanssa touhutessa ei vaan aina kerkiä. Kuivaksioppiminen tosin ei vielä onnistu mitenkään, kun vaatteiden riisuminen ei luonnistu vielä omatoimisesti, mutta tämäkin kelpaa oikein mainiosti! Tästä on hyvä lähteä, kesää odotellessa... :)

Toinen Nokkelan edistysaskel on otettu puhumisessa. Pääosin Nokkela jutustelee omia uiuiuitaan ja muita höpinöitä, mutta eilen itkuhälyttimestä kuului selvästi "Äiti!", kun neiti heräsi. Joitain muitakin sanoja vähän tapailee, mutta vielä ei ihan ymmärrettävää puhetta tule. Nokkelan puheenymmärrys sitten taas on erittäin hyvä (ainakin halutessaan). Useamman viikon ajan on voinut sanoa, että vessassa on valo, kävisitkö sammuttamassa sen? Ja Nokkela menee ja sammuttaa valon. Tai vaihtoehtoisesti hakee jonkun pyydetyn tavaran jne. Nokkela osaa myös ilmaista itseään päätään pudistamalla ja nyökyttelemällä, jos esimerkiksi haluaa jotain, mutta äiti ei ihan heti ymmärrä, että mitä. Voimme siis arvuuttelemalla löytää halutun jutun.