Vierailua ja kotitouhuja

Nokkelan synttäreiden aikaan Vekkulia alkoi suunnattomasti vaivata se, milloin hänellä sitten on synttärit. Koska se helmikuu oikein on? Ja milloin minulle lauletaan? Vuoden alussa sitten keskusteltiin aiheesta synttärit ja kysyin, haluaako Vekkuli pitää kaverisynttäreitä. Vastaus oli tietysti heti, että haluan. Kysyin sitten, että no ketäs kavereita sinä sitten haluaisit nillle kaverisynttäreille kutsua. Vastaus tuli saman tien: "Alvinin, Stellan ja L-mummin." Sen verran tätä avattakoon, että Alvin on ihastuttava herrasmies mallia ranskanbulldog ja Stella kaunis irlanninsetterineito. :D

Näitä koiruuksia kävimmekin viikko sitten pääkaupunkiseudulla katsomassa. Tytöt olivat koirista varsin haltioissaan ja koiratkin tuntuivat neitokaisista tykkäävän. Ilmeisesti oli sopivasti rapsutusta ja silitystä tarjolla! Kiitos vain A & L & L vierailusta! Samalla kävimme myös äidin opiskelukavereita katsomassa. Siinähän se ilta ja aamupäivä vierähtikin nopsasti, kun tutkittiin V:n leikkikaluja. Ne kun olivat hieman erilaisia kuin kotona. Nukahtaminen meinasi mennä vaikeaksi, kun nukuttiin isossa sängyssä kaikki kolme. Naurua ja kikatusta riitti vaikka muille jakaa. Rauhoittuminen onnistui vasta, kun äiti törkeästi kiilasi tyttöjen väliin. Kaikin puolin kuitenkin mukava reissu. Kiitos myös S & V ylläpidosta! Välillä on mukava tehdä pikavierailuita ettei aina kaikki ole niin pitkälle suunniteltua. Tämänkin reissun idea syntyi keskiviikkona, kun isin piti jollain vempeleellä päästä laivaan lauantaina. Me tyttöjen kanssa päätettiin sitten lähteä isiä viemään ja kyläillä vähän samalla. Vekkuli muisti lauantaista kysyttäessä aina mainita, että mennään Alvinia ja Stellaa katsomaan. Nokkela puolestaan totesi tähän aina, että "isi laivaan laitetaan". :)

Viime viikko kaikkinensa oli hiukan erilainen viikko. Vekkuli kömpi käytännössä joka yö väliimme ja usein sieltä aamulla löytyi myös Nokkela. Monesti sitä itse tunsikin heränneensä jyrän alta, kun kahden sijaan samassa sängyssä nukkuu ahtautuneena neljä. Kysyin torstaina sitten Vekkulilta, mikä hänet yöllä oli herättänyt ennen kuin meidän väliin tuli. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: "Minä heräsin L-mummin kuorsaukseen. Se kuului tänne asti!"

Lauantaina lähdimmekin koko perheellä pitkästä aikaa uimaan. Tytöt olivat asiasta kyllä varsin täpinöissään. Edellisenä iltana jo kaivettiin uikkarit ja pyyhkeet esille, että varmasti sitten päästään uimaan aamusta. Vekkuli harjoitteli jo vähän uimista, mutta jonkunlainen kellutus on vielä tarpeen, muuten mennään pinnan alle. Reippaasti hän kuitenkin laski liukumäkeä ihan yksin ja pääasiassa molskittiin. Aiemmin kiinnostus oli enemmän lutraushenkistä. Vesipeuhuloista on siis jotain jäänyt mieleenkin. Nokkela puolestaan on melkoinen vesipeto. Hän itse kävi hakemassa käsikellukkeet ja ne kädessä pystyi hienosti jo uimaan. Kävimme myös isommassa altaassa ja käsikellukkeet riittivät hyvin pitämään Nokkelan pinnan yläpuolella. Lisää harjoitusta ja nuorempikin ui jo ilman kellukkeita. :)

Uimahallissa Vekkuli kovasti kummasteli erästä tätiä, jolta puuttui toinen jalka. Kummastus kulminoitui lähinnä siihen, miksi jalka oli poikki, miksi siinä ei ollut kipsiä? Yritin selittää, että joskus sattuu erilaisia onnettomuuksia ja jos onnettomuus on tarpeeksi paha, ei kipsi enää auta. Jossain määrin tämä selitys sitten riittikin, vaikka jäikin mietityttämään selvästi. Ennen uimaan menoa päätimme kuitenkin vähän lämmitellä saunassa ja tämä samainen täti sattui olemaan samassa saunassa. Vekkulihan ei saanut silmiään irti tädistä ja oli varsin hämmentyneen oloinen. Täti katseli sitten samalla mitalla takaisin ja hymähteli. Äidin tehtäväksi jäi sitten kertoa, että tämä jalka-asia nyt kovasti Vekkulia ihmetyttää. Täti kertoikin sitten, että oli muutama vuosi sitten kiireessä ylittänyt katsomatta tien ja jäänyt auton alle. Kävely onnistui proteesin avulla, mutta uimahallissa proteesia ei voinut käyttää, vaan piti kulkea keppien kanssa. Tädillä oli itsellään 4 ja 6 -vuotiaat pojat, joten kummastelut ja kysymykset taisivat olla varsin tuttuja, kun tarinaa riitti sitten kummastelujen jälkeenkin. Tämä kaikki sai kuitenkin Vekkulin pohtimaan, miksi täti oli kiireellä ylittänyt tietä ja miksi täti ei ollut katsonut, tuleeko autoja. Lisäksi vielä tänäänkin Vekkuli muisti sanoa, että "onneksi me muistetaan katsoa, tuleeko autoja, ennen kuin ylitetään tie. Meidän jaloille ei onneksi satu mitään onnettomuuksia."

Sunnuntaina kävimme sitten pulkkamäessä ja hieman harjoittelemassa hiihtämistä. Vekkulin hiihtointo lopahti ensimmäiseen metriin ja yrityskään ei luonnistunut. Nokkela puolestaan rimpuili ensimmäiset pari metriä ja hiihti sen jälkeen sujuvasti ilman sauvoja. Samalla Vekkuli parkui vieressä, että hän haluaa isona osata hiihtää. No, ei auta kuin yrittää uudestaan joku toinen päivä, vähän aiemmin ennen ruoka-aikaa kuin tällä erää. Parempi vähän kerrassaan sen aikaa, kun on kivaa, kuin väkisin pari tuntia kerrallaan. Illasta tytöt pääsivätkin oikein talven riemuihin. Tytöt valloittivat taloyhtiön pihan lumikasoja ja nauru raikui kauas. Pyllymäki ja erilaiset kaivaukset kasoissa olivat varsin hienoa ajanvietettä. Sivustaseuraajan asemassa tuli selkeästi tunne, että nyt tytöt ovat todella löytäneet talven riemut. Ilmeet, äänet ja touhut olivat todella sen mukaisia. Tuon fiiliksen ja muiston kun saisi ylläpidettyä koko talven läpi!

2-vuotias hujoppi

Nokkelalla oli jo ennen joulua 2-vuotisneuvola, mutta kaiken jouluhääräilyn ja sairastamisten keskellä jäi postaamatta kaksivuotiaan kuulumiset. Neidille kirjattiin pituudeksi 92,5cm ja painoksi 12,4kg. Puolessa vuodessa pituutta oli siis kertynyt jopa 9 senttiä lisää! Miten meidän pieni suloinen tyttö oli voinut kasvaa niiiin paljon niin lyhyessä ajassa. Itse pitkin syksyä manasin vain kutistuvia vaatteita, kun muutamat paidat vain tuntuivat jäävän napapaidoiksi. En tullut edes ajatelleeksi, että neiti olisi voinut hujahtaa niin paljon pituutta kerralla, että paitojen pitikin jo vähän jäädä pieniksi. Kaiken härdellin keskellä pistettiin siis vielä neidin vaatekaapin sisältöäkin uusiksi, kun etsittiin vähän isompia vaatteita pieneksi jääneiden tilalle. Ja ei mitkään niistä ole liian isoja, ihan sopivia.

Nokkela osaa jo kaikenlaista. Selkeästi huomaa, että mielenkiinnon kohteet siskoksilla ovat hiukan erilaiset ja eri asiat opitaan eri tahtiin. Nokkela osaa jo tehdä 20 palan palapelin itse. Hän rakentelee sujuvasti legoista erilaisia torneja ja rakennelmia. Nokkela on oppinut viimeisen kuukauden aikana puhumaan ja osaa jo keskustellakin erilaisista asioista. Hän myös havainnoi sujuvasti ympäröivää maailmaa ja kommentoi paljon huomaamistaan asioista. "Äiti, täällä on mehua", kun katseli valotikkuaan nukkumaan mennessään. Nokkela pitää itsensä ja muiden puolia. Hän huolehtii, että jokaisella on pöydässä oma paikka ("Äidin paikka, isi pois siitä!") ja kukaan ei vie toisen tavaroita (itsellä ei aina niin väliä). Hän myös komentaa, mikäli on annettu joku ohje (esim. päikyn joulujuhlissa tontun pussia ei saanut avata ennen kuin kaikki olivat saaneet ja tätä neiti kyllä muisti jokaiselle mainostaa). Toisaalta sympatiaitkujakin Nokkelalta kuulee. Jos siskolla on joku hätänä, niin äkkiä Nokkelallakin on joku hätä ja apua pyydetään siskollekin.

Minä itse on nyt päällä erittäin vahvasti. Minä syön itse, minä puen ja riisun itse, minä osaan tehdä itse ja minä haluan. Toisaalta Nokkela osaa erittäin hellyyttävästi myös pyytää apua: "Äiti, auttaisitko sinä minua?" tai "Minä tarvitsen apua". Tämän seurauksena myös potta on alkanut kulua käytössä ja kotosalla ollessa neiti huiteleekin pelkät pikkarit jalassa. Vaippakin oli päikkypäivän jälkeen kuiva ja Vekkuli väitti, että Nokkelalla oli koko päivän kuiva vaippa (en inventoinut päivän päätteeksi päikyssä vaippoja, niin en tiedä tarkkaa totuutta). Ollaan me muutamia kertoja kaupassakin käyty ja minä olen vasta kaupasta kotiin lähdettäessä muistanut, että kauhistus, vaippa jäi laittamatta kotona. No, kuivana ollaan kotiin silti aina tultu. Joten meidän vauvasta on tulossa jo iso tyttö. Nyt ei enää saanut yövaippaakaan laittaa eli vaippojen kulutus alkaa meillä lähestyä loppuaan...

Myös lukeminen ja satujen kuunteleminen ovat löytäneet tiensä Nokkelan mieluisiin puuhiin. Hän osaa jo lempikirjansa ulkoa ja esimerkiksi vessassa istuessaan "lueskelee" niitä itselleen ääneen. Se on kovin viihdyttävää kuunneltavaa. :) Lukemisen lisäksi myös laulaminen on yksi touhujen lomassa harrastetuista asioista. Nokkela laulaa sujuvasti Tuiki tuiki tähtönen, Pieni tytön tylleröinen, tuutulaulu, Nukkumatti, Kaikki menee metsään ja niin edelleen. Hieman toki välillä huvittaa, kun iltaisin Nokkela pyytää laulamaan Tiitiäisen, tähtösen ja sen jälkeen Lyön (tällä tarkoitetaan laulua "Levon hetki nyt lyö, jo joutuvi yö...").

Nokkela on myös tehokas apuri. Tiskikonetta halutaan aina olla tyjentämässä ja neiti tietää jo suurin piirtein, mihin mikäkin astia kuuluu. Ruokaa laittaessa hellan ympärille hilautuu yleensä kaksi tuolia, toisella Vekkuli, toisella Nokkela. Molemmat haluavat sekoittaa, kaataa ja hämmentää. Lisäksi molemmat tosiaan tietävät lempiruokansa raaka-aineet ja osaavat ne halutessaan laatikosta kaivaa esille. Lisäksi, jos päättää tiskata jotain käsin, voi olla varma, että kohta Nokkela hilaa tuolin viereen ja alkaa avuliaasti ojennella astioita ja välillä itsekin pyöräytellä tiskiharjaa. Ei ole sellaista leikkiä, mikä menisi tiskauksen edelle. :)

Vesi on elementtinä Nokkelan juttu. Nokkela rakastaa uimista, kylpemistä, suihkuttelua, saunottelua, lutraamista; oikeastaan kaikkea veteen liittyvää. Jos uimahalliin hänen kanssaan lähtee, voi unohtaa rauhallisen uintihetken sillä neiti painaa altaassa hurmiossa ja ei haittaa yhtään vaikka välillä vähän kompastuukin ja joutuu veden alle. Ylös vaan ja eteenpäin. Harmi, kun 2-vuotiaille ei vielä järjestetä mitään uima-alkeita tai vesipeuhuloita. Täällä olisi yksi otollinen oppilas...

Nokkela on perheemme ehdoton aamuaurinko. Aamuvirkkuna neiti ponkaisee kuuden ja seitsemän väliin aina ylös ja hymyilee säteilevästi. Äidiltä revitään peitto päältä, käsketään laittaa sukat jalkaan ja lähteä keittiöön. Aamut ovatkin usein Nokkelan kanssa sitä parasta aikaa, sillä neitiä harvoin saa aamulla huonolle tuulelle. Toki sitä itse joskus haluaisi nukkua pidempäänkin, mutta kyllä kiireetön aamu kaksin Nokkelan kanssakin erittäin mukavaa on.

Nokkela on myös eräänlainen apina. Hän kiipeää kyllä paikkaan kuin paikkaan. Jos sisko menee edellä, niin varmasti Nokkela menee perässä. Neiti kiipesi jo alkusyksystä "hämähäkkipuistossa" liukumäkeen, mihin keväällä kolmevuotiailla oli vaikeuksia kiivetä. Myös kaikki nojatuolien käsinojat ovat kovassa käytössä, kun tuoleihin kiivetään sivusta, ei sieltä mistä normaalisti tuoliin istahdetaan. Samoin iltasatua tullaan kuuntelemaan syliin sängyn päädyn kautta, ei laidan puolelta suoraan syliin. Vaarin syliin kiivettiin jouluna kiikkutuolin sivun kautta ja syöttötuoliin on jo pitkään kiivetty itse ja myös sieltä pois. Kun Nokkelalta kysyy "oletko äidin kulta/muru/mussukka?", niin vastaus on yleensä aina "Ei, olen äidin apina....ja vaarin apina."

Ps. Tänään Vekkuli oli ilmoittanut varapäikyssä, että he eivät sinne enää huomenna mene. Tädit vähän ihmeissään kyselivät illalla, että olikos ne tytöt vielä huomenna tulossa vai eivät. No, huomenna on vielä varapäikyn vuoro, sitten päästäänkin palaamaan omaan päikkyyn...Tosin sitä ennen käydään vähän pääkaupunkiseudulla kyläilemässä. :)

Varapäikky

Kaupunki säästää ja suurin osa päiväkodeista on kiinni joulusta loppiaiseen. Niin myös meidän oma päiväkoti. Koska lomat eivät kasva puissa joutuivat meidän tytöt muutamaksi päiväksi varapäikkyyn, että töihinmeno onnistui. Varapäikky on kooltaan huomattavasti isompi kuin meidän oma päikky, sillä siellä yhden ryhmän koko vastaa suurin piirtein sitä, mitä meidän oma päikky kokonaisuudessaan on. Näin päivystävänä päiväkotina hoitoon on kerääntynyt useista eri päiväkodeista porukkaa ja ryhmät onkin sitten vähän jaettu päiväkotien mukaan, ei iän tai normaalin ryhmäjaon mukaan. Meidän tytöt pääsivät Metsätonttujen ryhmään.

Aamulla hieman jännitti hoitoon lähtö ja kovasti kummasteltiin, miksi mennäänkin nyt uuteen päikkyyn. Vastassa ollut täti oli kuitenkin kovin mukava ja nimilaput paidoissa tytöt sitten lähtivät eteenpäin ja unohtivat vilkuttaakin. Eli jääminen päiväkotiin onnistui paremmin kuin hyvin. Unikavereita toki puristettiin rintaa vasten kovaa, mutta täysin ennakkoluulottomasti neidit marssivat uusiin tiloihin.

Päivän päätyttyä menimme tyttöjä hakemaan kotiin ja sieltähän ne löytyivät pihalta vierekkäin seisoskelemassa yhden katoksen alta. Nokkela pongasi äidin ensimmäisenä ja iloisena juoksi vastaan. Vekkulikin tuli juosten ja silmät loistaen totesi ensimmäisenä: "Äiti, täällä oli tosi kivaa!" Unikaverit piti hakea mukaan kotiin (Nokkela vaatimalla vaati itse, että kaverit on haettava, niitä ei jätetä), jonka jälkeen pakkauduttiin autoon. Autossa Vekkuli julistikin sitten jo, että "mä en haluu enää tonne uuteen päikkyyn, kun siellä on ihan tylsää." Lyhyen jutustelun jälkeen selvisi, että tylsää oli se, kun ei oikein tuntenut leikkikavereita. Ainoastaan yksi poika omasta päikystä oli ollut myös hoidossa. Eiköhän uusiinkin kasvoihin pian tutustu.

Kotiin tultua tytöillä oli kiljuva nälkä ja vaikka ensi kommentit olivatkin, että "en tykkää tosta" ja "en syö tuota", niin molemmat vetivät pari täyttä lautasellista ruokaa napaan, lisäksi vielä leipää ja banaania. Tästä päättelin, että ruoka päikyssä ei ehkä ollut maistunut ihan niin hyvin kuin omassa päikyssä... :)

Ruoan jälkeen Vekkuli olisi taas halunnut katsoa pikkukonetta (kannettava DVD-soitin). Koska pyhinä kone oli vähän turhankin paljon käytössä ei konetta tänään otettu kaapin päältä alas. Se tosin ei estänyt Vekkulia suostuttelemasta:
V: Isi, olepa nyt järkevä ja anna se pikkukone nyt minulle.
V: Isi, minä kovasti haluaisin nyt katsoa Totoroa.
V: Äiti, minä söin oikein reippaasti ja voisin nyt katsoa pikkukonetta.

Myös Nokkela osoitti hyvät hoksottimensa:
N: Äiti, minä näen tuolla kaapin päällä keksejä.

Myös mummi soitteli ja kyseli Vekkulilta, millainen päivä oli ollut ja oliko kivaa.
V: Joo, oltiin me.
V: Ihan kivaa.
V: Ehdittiin me leikkiäkin. Kaneli ja rotta oli meillä mukana.
V: Yhdellä pojalla oli myös Kaneli mukana. Sen nimi oli Säkrusseli.
V: Me mennään kyllä heti omaan päikkyyn, kun tää uusi päikky menee kiinni.