Mikrofoni ja radiopuhelin

Lapsissa ihaninta on kyllä mielikuvitus. Kaikista pienistä asioista löydetään uusia juttuja ja keksitään vaikka mitä. Tässä yksi päivä tytöt kävivät vähän varkaissa äidin kukkapenkissä, josta saivat kyllä ansaitsemaansa palautettakin. Vihainen ei kuitenkaan kauaa voinut olla, kun Vekkuli laittoi kukat korviinsa ja väitti niiden olevan mikrofoneja.

Äidin varjelemat Kaunokaiset.

V: Äiti! Katso, miten hienot mikrofonit! Näistä kuuluu vaikka mitä! Kuuntele vaikka. Laita nämä korviin ja sitten sieltä kuuluu.
M: Mitähän sieltä kuuluu?
V: No sieltä voi kuuluu ihan mitä vaan!
M: No kaipa niitä täytyy sitten kokeilla. Kuuluukos täältä musiikkia?
V: No...Voi sieltä semmostakin kuulua, mutta mä kyllä kuuntelin vähän muita juttuja...

Näitä kutsutaan myös nimellä Bellis.

Vähän ajan päästä Vekkuli kantaa kukkasia taas luokseni.
V: Äiti, otapa tämä radiopuhelin, niin voin soittaa sinulle.
M: Onko sinulla sitten oma puhelin?
V: Tietysti on. Mä meen nyt tuonne leikkimökkiin ja soitan sieltä.
M: Selvä.
V: (leikkimökin sisällä)Haloo! Kuuluuko?
M: (leikkimökin ulkopuolella) Hei! Oikein hyvin kuuluu.
V: Mitäs teet nyt?
M: Otan täältä kukkapenkistä näitä rikkaruohoja pois.
V: Vai niin. Onko vähän huono linja?
M: Tänne kuuluu kyllä oikein hyvin.
V: Hyvä! Mun täytyy nyt mennä! Hei hei!
M: Heippa!

Voihan vesivahinko!

Osan meidän perheemme kiireestä on aiheuttanut keittiössämme sattunut pieni vesivahinko. Astianpesukone sanoi siis yhteistyösopimuksensa irti (juuri kun sisällä oli 9 hengen ruokailu- ja kahvitteluastiat ja ulkona oli meneillään leikkimökin pystytys). Onneksemme olimme vieressä, kun kone alkoi lorottamaan vettä etukulmastaan suoraan parkettilattialle. Pari lasten kylpyammeellista saimme märkiä pyyhkeitä vettä kuivatessamme. Vahinko oli pieni, mutta kosteutta löytyi 25cm päähän kaapiston ulkoreunasta ja koko parketti meni siis vaihtoon. Tällaiset ongelmatilanteet kyllä herättävät lapsissa kiinnostusta, ihmetystä ja kummastusta.

V: Äiti, miksi tuolta koneesta tulee vettä lattialle?

Ä: Kone taitaa olla rikki.

V: Miksi kone on rikki?

Ä: Sen kun tietäisi...

Vesivahingon ajoitus oli "hyvä". Se tapahtui sunnuntaina, kun meidän piti lähteä Italian matkalle keskiviikkona. Pikaisten puhelujen jälkeen (isännöitsijä, vakuutusyhtiö, remppafirma jne) saimme sovittua, että tarvittava kuivaus ja korjaus tehtäisiin matkamme aikana, jos se vain mitenkään kosteuden puolesta olisi mahdollista. Onneksi olimme kuivaamassa lattiaa vahingon sattuessa, niin lattiaa ei tarvinnut koneellisesti kuivata montaa viikkoa, vaan pari päivää riitti. Ennen matkalle lähtöä vaan koko keittiö piti tyhjentää irtonaisista tavaroista (pöytä, tuolit, erillisen kaapiston lasisto, kaikkien alakaappien sisältö jne), jotta lattian purkaminen, kuivaus ja uudelleen asennus olisi ylipäätään mahdollista. Kämppä näyttikin todella täydeltä, kun koko keittiö oli siirretty käytännössä olohuoneeseen ja eteisen täytti vielä matkalaukut. Tytöilläkin riitti ihmettelemistä, kun yhtäkkiä olohuoneessa ei voinutkaan enää leikkiä, kun se oli täynnä lasitavaraa ja muuta herkästi hajoavaa.

Matkalta palatessamme meitä odottikin keittiössä (onneksi) uusi parketti ja tavaroiden kantaminen takaisin paikoilleen. Lisänä tähän toki matkalaukkujen purkaminen ja viikon reissuvaatteiden peseminen. Äiti pidettiin ainakin kiireisenä seuraavan viikon ajan...

Uutta astianpesukonetta odotimme pari viikkoa ja perjantaina se vihdoin tuotiin. Onneksi tilasimme koneen asennuksen kera, sillä asentaja tuskaili koneen kanssa puolitoista tuntia ennen kuin se täytti kaikki vaadittavat ominaisuudet. Tytöt katselivat ensin ihmeissään, sen jälkeen siirryttiin ulos leikkimökkiin leikkimään ja useaan kertaan ehdittiin käydä tarkastamassa, mitä se setä vielä oikein puuhailee... Sedän viedessä vanhaa konetta pois, Nokkelalle meinasi tulla hätä käteen, että tuo mies vie meidän konetta! Ei auttanut kuin rauhoitella, että sedän pitääkin viedä kone pois, kun hän on juuri tuonut meille uuden tilalle. :)

V: Äiti, mä en halua, että setä enää paukuttaa.

Ä: Sedän täytyy kiinnittää tuo levy tuohon pöytään kiinni. Se suojaa pöytää kosteudelta. Ei tätä enää kauaa kestä.

V: Mutta mä en halua enää kuunnella.

Ä: Ei sinun tarvitse kuunnella. Voit mennä vaikka ulos leikkimään. Sinne se meteli ei niin hyvin kuulu.

V: Joo! Mä meen leikkimökkiin.

***

V: Äiti, miksi setä on vieläkin meillä?

Ä: No sen takia, että me saataisiin uusi tiskikone.

***

V: Äiti, miksi setä vie vanhan tiskikoneen pois?

Ä: Sen takia kun se on rikki ja meillä on nyt uusi. Emme enää tarvitse tuota vanhaa.

V: Mutta miksi se meni rikki?

Ä: Joskus koneet vain hajoavat ja ne täytyy joko korjata tai sitten vaihtaa.

V: Hyvä, että setä meni jo. Mä en olis enää yhtään jaksanu kuunnella sitä.

Italian ihmeitä

Huh! Nyt on meidän perheellä riittänyt menoa ja meininkiä. Ei tahdo aika riittää koneen ääreen istumiseen saatikka kirjoittamiseen. Parempi kuitenkin kirjoitella nyt, kun vielä jotakin muistaa. Pikkuasiat tuppaavat niin helposti unohtumaan tai sitten mielessä muuttumaan...

Perheemme siis matkusti Italiaan toukokuun viimeisenä keskiviikkona. Matka kesti viikon ja päämajapaikkaa pidimme Modenassa. Meitä oli muitakin matkassa mukana, joten liikkumisen ja aikataulujen helpottamisen vuoksi meillä oli koko ajan vuokra-auto käytettävissä. Autolla pääsimme siis kätevästi paikasta toiseen, saimme mennä oman aikataulun mukaan, kantaminen ja muu kulkeminen helpottui ja tytöt usein nukkuivat pieniä nokkaunia autossa. Rattaissa tai kantorinkassa ei kovin pitkiä aikoja maltettu nukkua, joten päiväunet jäivät monesti automatkoille. Veljeni on jo puolen vuoden ajan tutustunut italialaiseen ajotyyliin, joten hän ajeli sujuvasti isompaakin autoa melko italialaiseen tyyliin. :) Nokkelalle turvaistuin vuokrattiin auton mukana ja Vekkuli puolestaan matkusti korokkeella, josta totesi mummulle, että "ihan samanlainen kippituoli kuin mummin autossa".

Kööpenhaminassa katsomassa lentokoneita omaa lentoa odotellessa.

Lentomme lähti Helsingistä neljältä alkuillasta ja aluksi lensimme Kööpenhaminaan, jossa suoritimme pikaisen vaihdon Bolognan koneeseen. Molempiin suuntiin matka oli samalla tavalla, joten mennen tullen kaksi nousua ja laskua. Tämä toki etukäteen hieman hirvitti, mutta onneksi molemmat tytöt ovat jo aiemmin matkustaneet lentokoneessa, joten osasimme näihin tilanteisiin varautua jo hyvin. Pienet rusinapaketit ovat erittäin hyviä syötäviä nousuihin ja laskuihin. Lisäksi mukana oli variaatio keksejä ja riisikakkuja. Meidän onneksemme lentoajat olivat pääosin päiväuniajan ulkopuolella, joten turhaa kitinää väsymyksen takia ei ollut. Nokkela ei osaa nukkua lentokoneessa, vaan sinnittelee pystyssä vaikka väkisin ja edellisen reissun päätteeksi nukahtikin kantoreppuun välittömästi laskeutumisen jälkeen. Perille pääsimme illalla ja ruokakaupan ja hotelliin kirjautumisen lisäksi ei juuri muuta ehditty tekemään.

Torstaiksi lupailtiin vähän tihkusadetta, joten suuntasimme puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Mantovan outletiin. Paikka on valtavan suuri ja sen läpikävelemiseen meni useampi tunti. Lisäksi vielä katselut liikkeissä ja tietysti sovitukset, niin aikaa paloi kokonaisen aamupäivän verran. Tytöt viihtyivät mukana yllättävän hyvin, toki he välillä purkivat energiaansa outletin kaduilla ja juoksivat ristiin rastiin pihamaalla. Toki hekin mallailivat vaatteita eri liikkeissä (posliinikauppoihin emme edes menneet sisään, miksiköhän?), mutta parasta oli paikan leikkipaikka, johon pääsi sitten kierroksen päätteeksi. Reilun vartin aikana Nokkela ehti laskea useita kertoja liukumäkeä ja "ajaa" junalla. Vekkuli kiipeili telineissä, laski mäkiä ja kävi erilaisissa keinuvissa vempaimissa. Ainoa miinus paikassa oli se, että auringon paistaessa leikkipaikka oli kuin sauna. Vaikka päällä olikin verkkokatto auringon suojana, niin lämpö jotenkin kerääntyi tuon katon alle ja kauaa ei leikkipaikassa yksinkertaisesti kyennyt olemaan. Tihkusadetta ei tullut ja lämpö nousikin 29 asteen tuntumaan.

Ja tietysti molemmat yleensä juoksivat eri suuntiin!

Nokkela on seurannut tarkasti vaaria ja kävelee hänen perässään kädet selkänsä takana, kuten esikuvansa.

"Oisko tää äiti mulle sopiva väri? Vai onkohan tää vähän liian iso?"

Paluumatkalle kehiteltiin mukava ajanviete. Varpaat mahtuivat kätevästi vesipulloon ja siitä riitti huvia pidemmäksikin aikaa.

Perjantaina suuntasimme Gardalle. Halusimme välttää viikonlopun ruuhkat ja toisaalta viikonlopulle muutenkin lupailtiin sadetta. Päivän piti olla hieman viileämpi, mutta lopulta päivä oli samaa luokkaa kuin edellinen. Matkalla katselimme maisemia, jotka Suomesta poiketen sisälsivät moottoritien varressa sikin sokin kaikkea maataloudesta kaupunkeihin. Yhdessä kohtaa Vekkuli totesi vain, että "hajusta päätellen tuolla taitaa olla sikala". Ja kyllähän niitäkin matkan varrelle mahtui (Parman kinkkuja varmaan kasvattelivat...). Lehmiä mummun ja vaarin kanssa yrittivät myös pongata, mutta niitä oli hieman harvemmassa. Yksi lehmän muotoinen mainos pensaikon keskellä oli, johon Vekkuli totesi, että "tuolla oli yksi lehmä metsässä".

Garda-järven läheisyys onneksi hieman viilensi järven rannan kaupunkeja, koska järveltä puhaltava tuuli oli raikkaampaa kuin sisämaan ilma. Riva del Gardan parhaimpia nähtävyyksiä tytöille olivat tietysti koirat. Niitä piti ihailla kaukaa ja sitten niin läheltä kuin mahdollista. Vekkuli vieraili myös keskustassa sijaitsevassa kellotornissa isin kanssa, mutta portaiden takia Nokkelan kanssa ei sinne jaksanut lähteä. Pieni ei kuitenkaan olisi jaksanut kivuta koko matkaa ylös asti ja kantorinkka jäi autoon. Isin ja Vekkulin laskeuduttua tornista piti heidän toki ottaa muu porukka rattailla kiinni ja Vekkuli pistikin isiin vähän vauhtia: "Isi hanaa! Rokataan ja rollataan! Juokse, juokse! Nyt kaasu pohjaan!"

"Tuossa on yksi koiruus. Voitaisiinko päästä silittämään?"

Toinen päänähtävyys tytöille oli toki leikkipuisto, jossa hetken aikaa ehdittiin keinua ja laskea mäkeä. Keinut olivat suomalaisiin versioihin nähden tehty kovin lihaville lapsille, koska tytöt olisivat mahtuneet hyvin molemmat vauvakeinuun, sen verta syviä ne olivat. Ja tämä oli siis kaikissa näkemissämme keinuissa...

"Kyllä minäkin tähän liukumäkeen kiipeän, vaikka vähän iso onkin."

Gardalla kävimme myös etelän Sirmionessa, joka on pieni niemenkärjen päässä sijaitseva kaupunki. Nokkela vieraili linnassa äidin selässä kantorinkassa Vekkulin jäädessä alas mehulle. Sirmionessa kävimme myös syömässä illallista ja Nokkela pääsi näyttämään parhaat hurmaamistaitonsa. Syötyään ruokansa Nokkela kävi vähän väliä vilkuttelemassa ja hymyilemässä tarjoilijoille ja kokeille ja sai toki iloisia vastavilkutuksia.

"Hei, hei! Minä täällä! Aurinkoista päivää hymyn kera!"

Aamupalan jälkeen ehdimme usein vierailla hotellin leikkipaikassa ennen päivän suunnitelmia. Se tuntuikin olevan molemmille tytöille hyvin tärkeää, koska yleensä syömisen jälkeen kärttäminen ulospääsystä alkoi ja pihalla kirmattiinkin koko sydämen riemusta pää hiestä märkänä. Pääasia, että oli kivaa ja koskaan ei reissussa saa olla niin kiire, etteikö ehtisi vähän nauttia leikkipaikkojen antimista.

"Tule jo Nokkela! Mennään keinumaan!"

"Jos mä kuitenkin ottaisin vielä hetken rennosti..."

"No niin. Nyt äkkiä joku tänne nostamaan! Me halutaan jo keinua!"

Sunnuntaina lähdimme katsastamaan Veronan. Aloitimme päivän piknikillä pyöreän puiston lähellä. Leipien jälkeen tytöt keksivät paikalliset pulut, joita oli erittäin hauskaa ajaa takaa ja lennätellä ilmaan. Rauhallinen piknikki muodostui sitten lopulta pieneksi jahtausoperaatioksi. :) Verona oli kaunis ja siisti kaupunki, missä oli helppo liikkua niin rattaiden kuin kantorinkankin kanssa. Päivälämpötila vain nousi 33 asteeseen, mikä hieman hillitsi menoa ja laittoi pysähtelemään juomien edessä useampia kertoja. Isi käväisi Veronan tornissa kuuntelemassa tornikellojen kumahtelua, mutta naisväki pysytteli maan kamaralla, jotta pienet torkut onnistuivat hyvin.

Puisto Veronassa, jossa söimme piknik-eväitä.

"Me voitais tässä pulujen jahtauksen lomassa ottaa välillä vähän vettä..."

Yhdessä pitstop-paikassa oli erillinen leikkihuone lapsille. Huoneessa oli varsinainen peikkometsä, jossa oli kiipeiltävää, ryömittävää ja kurkoteltavaa. Myös ilmastointi hellepäivänä oli iso plussa. Tytöt kiittävät!

Maanantaiaamupäivän satoi, mutta meitä se ei haitannut. Olimme muutenkin suunnitelleet viettävämme sen läheisessä ostoskeskuksessa tuliaisten hankinta mielessämme. Lisäksi miehet lähtivät vaihtamaan autoa, koska autoomme ilmestyi vikaa: rattia sai kääntää voimiensa takaa ja samaan aikaan pääsi erittäin kovaa ääntä. Saimme tilalle onneksi samanlaisen auton, joten istumajärjestystäkään ei tarvinnut juuri muuttaa. Aamulla Vekkuli totesi, että "jos kohta sataa, niin Tampereellakin ikkunat kastuu!"

Ostoskeskuksessa: "Jos mä täältä salaa vielä yhden keksi vaikka löytäisin..."

Iltapäivällä päätimme vierailla Maranellossa, Ferrareiden syntykodossa. Olihan siellä noita hienoja säväyttäviä autoja. Käväistessämme Ferrarikamaa myyvässä liikkeessä tytöt pongasivat liikkeen takaosasta pari "ferraria" ja ajelivat kilpaa pitkin liikettä. Itku meinasi tulla, kun niitä ei mukaan saanut. Ne kun eivät millään olisi mahtuneet matkalaukkuun, mutta kyllä siitäkin onneksi selvittiin asia hyvin perustelemalla.

Kilpa-ajoa Ferrareilla.

Tiistain retkemme suuntasi Ravennaan. Kaupunki on kuuluisa mosaiikistaan ja Veronan ohella oli todella siisti ja kaunis kaupunki. Yksityiskohdat olivat monesti mosaiikkia, jopa aukioiden nimilaatat oli ympäröity mosaiikkikivillä. Ravennassa näimme myös italialaisen pyöräkuljetuksen. Täällä ei olekaan lastenistuimet vain takana, niitä löytyi myös edestä! Löytyipä sieltä Vekkulille myös hetkeksi ikäistään seuraa. Tämän ikäiset eivät todella tarvitse yhteistä kieltä. Leikit onnistuivat mainiosti ilmankin. Tytöt juoksivat ympyrää ja hyppivät portailla ja elekielen avulla jotenkin toisilleen viestittivät, mikä on homman nimi. Kinaa ei ollut ja hauskaa tuntui molemmilla olevan.

Lasten kuljetusta pyörällä italialaiseen tapaan. Toinen mahtuu matkustamaan istuimessa edessä ja toinen tarakan istuimessa takana.

Vekkuli ikäisensä tytön kanssa leikkimässä yhdellä Ravennan aukiolla.

Illalla kävimme illallisella läheisessä ravintolassa, koska aamulla tarvitsisi nousta aikaisin ehtiäksemme ajoissa lentokentälle ja kotimatkalle. Aikuiset söivät pizzaa ja lapset spagettia. Molemmat osasivat hienosti syödä spagettia ilman pilkkomista.

Nokkelan taidonnäyte spagetin syömisestä.

Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut ja ennustuksista huolimatta erittäin lämmin. Tytöt pärjäsivät mainiosti ja nestevajaus oli varmaan ainoita asioita, mistä tarvitsi reissun aikana huolta kantaa. Matkailu avartaa ja aina on mukava oppia jotakin uutta. Vekkulin sanoin "Italia on toisenlainen maa kuin Suomi". Hyvä niin.