Ulkoilu virkistää mieltä

Yleensä vietämme aamupäivät ulkona tai ainakin sen tunnin verran. Riippuen toki ilmasta, tekemättömistä hommista ja seurasta tai sen puutteesta. Vekkuli ei enää yksikseen juuri puistossa viihdy, vaan kaveria ja sen myötä tekemistä kaivataan ihan eri tavalla kuin ennen. Sisään tullessamme irtoaa monesti jotain syvällisempääkin ajattelua.

V: On tämä sitten kumma päivä.
M: No, mitenkäs tämä päivä on kumma?
V: No, kun tämä päivä vaan on ihan kumma.
M: Ulkonahan oli ihan kivaa, kun puistossakin oli seuraa.
V: Joo, mutta silti tämä on ihan kumma päivä.
M: Mikäs tästä päivästä kumman tekee?
V: No se, kun sä juttelit sen sedän kanssa tossa ulkona.
M: Setä oli meidän huoltofirmasta.
V: Mitä se huoltaa?
M: Setä vastaa, että meillä käy aura ja hiekoituskone aina kun tarvitaan.
V: No on se silti aika kumma setä.

***

V: Äiti, huomasitko äsken kun mietin.
M: Mitäs mietit?
V: No huomaistko, että nää silmäkuoret menee kiinni aina silloin kuin miettii? Näin.

***

V: Äiti, katsopa, kun mulla on pipi tässä kädessä.
M: No, niin pä onkin. Mistähän se on tullut?
V: No se on tullut siitä, kun mä kasvan.